Varhan uusi taksisopimus rajaa oikeutta valita tuttu kuljettaja

1
Taksiautoilija Jyri Siukonen on huolestunut Varhan uusista taksiehdoista. Kuva: AVL:n arkisto / Marika Timonen

AURANMAA. Kesällä kilpailutetut Varhan vammaispalvelun ja sosiaalihuollon taksikuljetukset voitti Lounais-Suomen Taxidata. Varhan aluehallitus teki valinnan kokouksessaan 18. kesäkuuta. Auranmaan taksiyrittäjien keskuudessa sopimus on herättänyt jyrkkää kritiikkiä.

Uusi sopimus tarkoittaa sitä, ettei asiakas voi tilata kyytiä tutulta kuljettajalta, vaan tilaus on soitettava taksikeskukseen, josta automaattinen järjestelmä etsii lähimpänä olevan vapaan auton.

Tällä hetkellä asiakas voi sopia kyydistä etukäteen ja tietyn kuljettajan kanssa. Uuden sopimuksen myötä tämä niin sanottu vakiotaksioikeus on mahdollista vain lääkärintodistuksella.

–Jatkossa ei myöskään onnistu kyydin sopiminen yhdellä puhelulla sekä meno- että paluumatkaksi. Pahimmillaan se tarkoittaa epämääräistä auton odottelua kummassakin päässä vaikkapa kauppareissulla, kertoo riihikoskelainen taksiyrittäjä Jyri Siukonen.

Esimerkiksi tunnin tai parin reissu pitenee, mikä on monelle Varha-kyytien asiakkaalle jo fyysisesti melkoinen rasitus.

–Uusi sopimus vaikuttaa radikaalisti kyytiä tarvitsevien elämään ja myös taksiyrittäjien toimeentuloon . Se sotkee asiakaspalvelusaatavuuden nolliin, ennakoi Siukonen.

Myös palvelut kärsivät

Uudesta sopimuksesta kärsivät Siukosen mukaan myös palvelut. Hän pitää todennäköisenä, että palvelujen käyttäminen vähenee, kun taksin tilaamisesta tulee hankalampaa.

–Tämä ei tule toimimaan kaikkialla maaseudulla. Kaupungeissa voi toimia, vaikkei se ongelmitta toimi sielläkään.

Siukonen muistuttaa vaiheesta, jolloin Kela-kyydit otettiin käyttöön. Silloin iäkkäät eivät enää juuri uskaltaneet tilata autoa, koska eivät tienneet, mistä auto tulee. Siukonen sanoo Kela-järjestelmän toimivan nykyään erinomaisesti.

Osalla maaseudun taksiyrittäjistä toimeentulo, yli puolet kaikista ajoista, on kiinni vammaispalvelun ja sosiaalihuollon kyydeissä. Siukonen toteaa, että niiltä kuljettajilta, jotka eivät kuulu Taxidataan, loppuvat uuden sopimuksen myötä työt.

Taxidata on välityspalvelu, ja se ottaa autoilijalta välityspalkkion. Kaikki taksiyrittäjät voivat halutessaan hakea Taxidatan välityspalvelujen piiriin ja niin Siukonen arvelee auranmaalaisten tekevän.

– Ongelma on kuitenkin siinä, etteivät asiakkaat voi itse valita autoa. Sillä on maaseudulla suuri merkitys.

Asiakkaalle odottelua

Koskelaisen JTV-Trading Oy -taksiyrityksen työntekijä Tuula Eskola sanoo, että uudistus on katastrofi. Hän pohtii, onko tarkoituksena jopa lopettaa maaseudun taksit.

Alueen taksiyrittäjät eivät ole Eskolan mukaan saaneet tietoa uudistuksen sisällöstä. Epäselvää on, miten kuljettaja varmistaa, että asiakkaalla on oikeus käyttää lakisääteistä taksikyytiä ja kuka tai mikä taho kyydin maksaa yrittäjälle.

–Uudessa sopimuksessa on naurettavia piirteitä. Yksi on se, että kun asiakas soittaa kyydin, automaattinen järjestelmä etsii kahden minuutin ajan lähinnä olevaa vapaata sähköautoa. Ei siinä mitään, mutta kun ei saa ottaa bensa-autoa, vaikka se seisoisi asiakkaan vieressä.

Varhan kilpailutuksen palvelukuvauksessa on ehdoton vaatimus, että taksia tilatessa haetaan vähintään kahden minuutin ajan 10 kilometrin säteeltä autoa, joka on hiilidioksidipäästöiltään alle 50 g/km.

Tuula Eskola sanoo, että on bisneksen kannalta mahdottomuus, että taksi lähtisi Turusta ajamaan Koskelle 10 euron kauppakyytiä.

–Lisäksi asiakas joutuu odottamaan todella pitkään ennen kuin auto saapuu Turusta.

Taksi tekee avustajan töitä

–Lyhyen aikavälin säästö tuottaa pidemmällä tähtäimellä isot kulut, Tuula Eskola sanoo.

Kun ollaan tilanteessa, jossa lainmukaiset kuljetuspalvelut eivät toimi, vastuu asiasta kaatuu sosiaalitoimen niskaan.

Lisäksi Varhassa ei Eskolan mukaan ymmärretä, että maaseudulla taksinkuljettajat eivät vain odota pihalla asiakasta, vaan hakevat hänet tarvittaessa sisältä ja auttavat vaikka ulkovaatteet päälle.

–Varhan edustaja ei meinannut uskoa, että tällaista tehdään, kysyi vain, että teemmekö tosiaan sitä ilman maksua, ja että missäs avustajat ovat. No avustajia ei ole, kun Varha on niitä vähentänyt. Me taksiyrittäjät teemme nyt ilmaiseksi Varhalle kuuluvaa työtä. Meillä se on henkilökohtaista asiakaspalvelua.

Jyri Siukonen sanoo samaa.

–Maaseudulla moni iäkäs voi luottaa tuttuun taksiin ja kuljettajaan, joka tietää, missä kodin avain on, ja joka pääsee kotiin sisälle auttamaan liikkeelle lähdössä.

Myös Siukonen pohtii onko Varhalla tarkoituksenakin se, että jatkossa taksin tilaaminen on mahdollisimman hankalaa ja kyydit saadaan siten vähenemään.

–Että jatkossa vain osa nykyisistä asiakkaista pystyy käyttämään taksia. Tätä uudistusta ei kannata kukaan, eikä suosittele, hän sanoo.

Alkaa ajojen uusjako

–Varha on määritellyt kilpailutuksessaan kuljetusten toteuttamistavan, kertoo Jari Vihersalo, joka toimii Taxidatan teknisenä asiantuntijana. Hänen mukaansa tosiasia on se, että mikäli asiakasmäärät ja ajettavat matkat pysyvät nykyisenlaisina, syntyy jonkinlaista uusjakoa.

–Kilpailu on alalla tänä päivänä kovaa. Tässä on varmaan tulossa samankaltainen tilanne kuin oli vuonna 2011 monella paikkakunnalla Kela-taksien kohdalla.

Vihersalo lisää, että syy löytyy uudesta, kilpailutuksessa vaaditussa tilaustavasta, joka ei mahdollista tutun taksin tilaamista tutulta kuljettajalta ilman erikseen haettavaa vakiotaksioikeutta. Vihersalon mukaan Turusta ei tulla lähettämään autoa Koskelle tai Pöytyälle saakka.

–Ei. Se ei olisi taloudellisesti kannattavaa eikä järkevää. Autot tulevat edelleen lähtemään läheltä asiakasta. Uskon että pitkälti tulee se tuttu paikallinen auto tulevaisuudessakin noutamaan asiakasta. Taxidatan vastuulla on, että koko Varsinais-Suomen alueen kyydit tulevat ajettua.

Taxidata on ajojen välityspalvelu, johon jokainen taksiyrittäjä voi hakea, jos täyttää tietyt ehdot. Vihersalo mainitsee, että jonkinlaista kitkaa saattaa osalla yrittäjistä olla Taxidatan suuntaan.

Koko alueelle samat käytännöt

Varhan vammaispalvelujohtaja Sari Hietala vakuuttaa, että maaseudun taksipalveluja ei olla ajamassa alas.

– Nyt haetaan koko Varsinais-Suomen alueelle samat käytännöt. Joillekin se on huononnusta, joillekin parannusta kuten aina.

Hietala kertoo, että laki ei edellytä taksin valitsemisen oikeutta. Se poistetaan tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Tarkoituksena on taata palveluntuottajaverkko eli se, että takseja on ja että kyyti saadaan läheltä. Hietala sanoo ymmärtävänsä muutoksen aiheuttaman huolen, mutta Varhan pyrkimys on, että palvelut eivät heikkene tarpeettoman paljon.

–Odotus on, että taksin saatavuus paranee, kun taksiverkko nyt laajenee, Hietala kiteyttää.

Varhan taksisopimuskausi alkaa porrastetusti alueittain 1. syyskuuta alkaen, Auranmaalla 1. tammikuuta 2025. Sopimuskausi on 1.9.2024–31.8.2026.

1 KOMMENTTI

  1. Sote-uudistuksen toimeenpanijat vihaavat maaseutua ja se näkyy kaikessa, mikään muu ei selitä näitä järjettömiä muutoksia, joissa hyvin toimiva romutetaan ja tilalle tulee yhdenvertaisuuden nimissä huonoa. Naurettavaa puhetta Hietalalta; palvelut eivät heikkene tarpeettoman paljon. Mikä on tarpeellista huononemista ja mikä laki sen sallii? Muistaakseni soten yksi tarkoitus oli parantaa palveluja, sillä sitä on markkinoitu ja sitä lainsäädäntö edellyttää. Iso sumutus tämä sote, ei muuta voi sanoa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän