Pelkäätkö susia?– Vastaa kyselyymme

27

KYSELY. Pelottaako ajatus, että luonnossa ja ulkona liikkuessasi kohtaisit suden? Entä mitä mieltä olet suden metsästyksestä? Vastaa susikyselyymme torstaihin 5.9. mennessä. Kysely on päättynyt.

27 KOMMENTIT

  1. Susi kuuluu luontoon ja ihminen ei ole mikään luomakunnan kuningas, joka määrittelee kuka/mikä luonto kappale milloinkin kumartaa ihmisen intressien edessä. Ihminen on muutenkin koko luomakunnan suurin ja raakalaismaisin peto.

  2. Välttämättä en halua susia kohdata luonnossa, mutta vain ja ainoastaan omien koirieni vuoksi. Metsästystä ei pitäisi sallia, koska susilla on oikeus elämäänsä luonnossa, mikä yhä enenevässä määrin on meidän ihmisten valtaansa ottama vastoin luonnonlakeja.

  3. Niitä on liian vähän Eikä ne ole ihmiselle vaarallisia. On mennyt kolme sukupolvea siitä kun on oletettavasti susi käynyt ihmisen kimppuun

  4. Tänä kesänä vihdoin näin suden ja pääsin seuraamaan sen toilailuja kiikarilla varmaan 10 minuutin ajan. Se oli viimevuotinen, nuori yksilö, joka leikki löytämiensä joutsenensulan ja ruo’onpätkän kanssa, ryntäili edestakaisin rannalla ja kävi välillä vilvoittelemassa matalassa rantavedessä.

  5. Susien metsästystä ei missään nimessä pitäisi sallia. Salametsästystä ja yliajoja tapahtuu kuitenkin jatkuvasti. Lisäksi aivan liian helposti tapetaan asutuksen ohi kulkevat yksilöt.

    Sen sijaan pitäisi kokonaan kieltää koirien laskeminen vapaana metsään, kissojen vapaana pito, peurojen ruokinta ja poronhoito. Kotieläinten kunnollinen suojaaminen susilta tulisi olla pakollista.

    Susia en pelkää. Sen sijaan pelkään luonnossa liikkuessani saavani luodista. Aseenkantolupien saamiseen pitäisi olla paljon tiukemmat ehdot ja niitä pitäisi tarkastaa useammin. Alaikäisille ei lupia mihinkään aseeseen.

  6. Metsästäjien määrää on vähennettävä ja vaarallisesti vähentyneiden lajien metsästys kieltää kokonaan! Luonnon kuuluu hoitaa tasapaino lajien välillä. Ihmisillä on ihmeellinen tuhoamisvimma, oman navan tuijottamisesta puhumattakaan

  7. Maastoöitä tulee vuosittain sadasta kahteensataan, osin alueilla jossa susireviirejä. Aina on erityisen hienoa kuulla susien ulvovan!

  8. Susia on jo liikaa. Kannanhoidollinen metsästys aloitettava heti. Maaseudulla ihmiset jo peloissaan lapsiensa puolesta.

  9. Valvontaa tulisi lisätä, jotta susien ja muiden luonnonvaraisten eläinten salakaadot saataisiin vähenemään. Myös tuomioita salakaadoista tulisi koventaa.

  10. Asun susien reviiri alueella enkä pelkää liikkua yksinkään metsissä. Meillä maatila ja eläimet saaneet olla rauhassa, koska niitä vahditaan hyvin. Susi kuuluu Suomen luontoon, eikä niitä ole liikaa.

  11. Susi on niin kesyksi muuttunut että ongelma on muodostunut useilla alueilla. Lounais-Suomessa ja Hämeen alueella ei ole niin paljon erämaata että sinne sudet sopisivat. Ja susihan ei sukupuuttoon kuole vaikka Suomessa ei olisi yhtä ainutta sutta. Venäjän raja vuotaa tässäkin mielessä kokoajan.

  12. Kuollut Susi paras Susi.Älkää olko niin ”sinisilmäisiä”.Tappaa ,vaikka ei olis nälkäkään.Ei ne kuulu pihoille.Ja mitkä kustannukset koulukyydeistä.Lyijy on halvempaa.Susi,ei kuulu mihinkään ihmisten tonteille ja tuotanto-ja lemmikeitten esteeksi.Se pitää saada eliminoida,ilman pelkoa,et maksat 10000e sakkoon.Naurettavaa pelleilyä.Pitäis ottaa Ruotsista mallia!

  13. Susia on äärimmäisen vähän, niitä tulee suojella eikä tappaa. Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset että susi ei tule teidän pihalle, vaan te olette muuttaneet heidän kotiinsa, tuhonneet metsät niin ettei susille tahdo olla enää tilaa missään. Susi on välttämätön koko ekosysteemin kannalta eikä niitä ole liikaa, ihmisiä täällä on liikaa. Miten muualla Euroopan tiheästikin asutetuissa maissa voidaan elää sovussa tuhansienkin susien kanssa, ja täällä ei suvaita edes muutamaa sataa. Asun keskellä susireviiriä, ja suurin haaveeni on kohdata joskus susi. Ja narina suden olevan vaaraksi koirille on turhaa, älkää päästäkö niitä koirianne juoksentelemaan vapaata, vika on ihmisen jos jokin ihmisen lemmikki tai muu kotieläin joutuu suden suuhun.

  14. Jos tuo biokaasulaitos tuohon Lallin alueelle tulee ja susien ”valtaväylä” hävitetään niin voi vaan kuvitella mistä ne kulkee jatkossa. No lähiasukkaiden pihojen läpi!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän