Musiikki ei katso ikää – Poppisrallin monipuolisuus ilahdutti Marttilassa

0
Crossnine soitti Kuokantalolla rehellistä ja juurevaa 70-lukulaista rokkia. Bändi soitti sekä covereita että omia biisejään. Kuva: Tuomas Honkasalo.

MARTTILA. Moni kehuu olevansa musiikin suhteen kaikkiruokainen. Sitä kaikkiruokaisuutta oli lauantaina Marttilassa tarjolla äärilaidasta toiseen, kun Marttilan ensimmäinen Poppisralli pärähti käyntiin puolelta päivin. Kello 12 alkoi soida kansanmusiikki kirjastossa, juureva rock Kuokantalolla ja iskelmätanssimusiikki Aimon Vintillä. Sama toistui kello 13 ja myös kello 14. Yleisöllä oli mahdollisuus kiinnittyä esimerkiksi kansanmusiikkiin vaikka kolmen setin verran tai sitten käydä kurkkaamassa kaiken kolmen eri musiikkityylin näytteet vuorotellen. Kansanmusiikkia soitti Varavirta, 70-luvun rockia taiteili Crossnine ja tanssin pyörteisiin vokotteli Sanna Linna.

Varavirran keikalla ihmisiä innostettiin laulamaan tuttuja kansanlauluja mukana. Säestys hoitui kahdella viululla, kitaralla ja haitarilla. Höysteenä toimi hyväntuulinen moniääninen laulu.

Kuokantalon pihamaalle asti raikasi rehellinen kitararokki. Crossnine aloitti keikkansa omalla biisillään, Fools in Paradise. Tiukkoja kitaravalleja tarjoillut bändi soitti tiukasti yhteen ja vaikka yleisö istuskelikin kuuntelemassa tuoleilla tukan heiluttamisen sijaan, nähtiin moni jalka vipattamassa rytmin mukana.

Bändin sisällä on isoja ikäeroja, sillä rumpuja soittaa basisti Juha Lahden poika Eemeli Lahti ja toisen kitaran takana seisoo nuorehko mies, Vilpertti Salminen.

–En oikeastaan itse näkisi, että musiikki liittyy mitenkään ikään. Tässä me soitetaan yhdessä 70-luvun rokkia ja minusta on tosi hienoa, että osa on oikeasti elänyt tuota kulta-aikaa, Salminen hihkui musiikin intoa.

–Itseäni kiinnostaa vähän kaikenlainen soittaminen ja musiikki. En halua juuttua kategorioihin, Salminen paljasti.

Samaan aikaan Aimon Vintillä soi hieman erilainen live-musiikki. Sanna Linna esiintyi taustanauhan päälle, mutta tunnelmoi sitäkin voimakkaammin laulullaan. Alun perin Marttilasta kotoisin oleva Linna tekee aktiivisesti tanssikeikkaa. Tanssilattialla ei ollut tungosta, mutta muutama rohkea oli heittäytynyt foksin askelkuvioihin.

–Kuulimme, että Aimon Vintti on auki ja päätimme lähteä verestämään muistoja. Olemme olleet täällä tansseissa ehkä joskus 20 vuotta sitten, kertoivat alastarolaiset Kaarina ja Antti Tepponen.

POPPISRALLI syntyi musiikkimiesten ja -naisten aloitteesta. Tapahtuman pääarkkitehdiksi ilmoitettiin Crossninessa bassoa paukuttanut Juha Lahti.

–Tässä on mukana Marttilan kunta, Kuokantalo, Aimon Vintti ja tietenkin kaikki artistit, jotka ovat tulleet talkoohengessä soittamaan. Tämä on tällainen hyvän mielen ilmaistapahtuma. Ihmisiä tuntuu kyllä kiinnostavan musiikkitapahtuma, kertoi Lahti kahden setin jälkeen bändien tauolla.

–Selkeästi on nähtävissä, että ihmiset kiertävät kaikki kolme keikkapaikkaa. Ensimmäinen setti oli meillä vähempiyleisöinen ja tässä toisessa oli selkeästi kirjastosta tullutta porukkaa, jotka tuossa puhuivat menevänsä seuraavaksi Aimon Vintille, Lahti analysoi.

Heidi Toivonen oli käynyt jo kirjastolla ja Kuokantalolla. Hän oli suuntamassa seuraavaksi Sanna Linnaa kuuntelemaan.

–Varavirta oli ihana ja ilomielinen. Soittivat tosi hienosti yhteen. Olen kuullut heitä kyllä aikaisemminkin. Crossnine oli kova ja tykkään kyllä myös rokista. Hienoja sanoituksia Juha on tehnyt ja Vilpertti laulaa komeasti, Toivonen kehaisi.

Päivä tapahtuman ajankohtana oli Toivosen mielestä myös toimiva.

–Tämä on erilainen tällaisena kuin olisi iltatapahtumana. Hyvä näin, Toivonen totesi.

–Nyt oli päivätapahtumana, kun ajateltiin, että soittajat ehtivät sitten vielä mahdollisesti illalla keikalle jonnekin muualle. Täytyy pohtia tuota ilta-asiaa myöhemmin. Nyt täytyy mennä soittamaan, Juha Lahti totesi.

–Onhan se mukavaa joskus päästä keikalta ajoissa kotiin, huikkasi Crossninen toinen kitaristi Tapio Lindholm ennen kolmannen setin alkua.

Tuomas Honkasalo