Tuoretta siementietoa ja ajatustenvaihtoa – Tilasiemenen Peltopäivä Mellilässä esitteli viljelijöille jalostuksen uusia tuulia

0
Koulussa opeteltiin ruis, ohra, vehnä ja kaura, mutta jokaisen niiden sisällä onkin sitten valtava määrä eri lajikkeita, kuten muun muassa Kilimanjaro ja Aspekt.
Koulussa opeteltiin ruis, ohra, vehnä ja kaura, mutta jokaisen niiden sisällä onkin sitten valtava määrä eri lajikkeita, kuten muun muassa Kilimanjaro ja Aspekt.

LOIMAA / Mellilä.

– Suomen vaihtelevissa kelioloissa olisi tärkeää olla tulevaisuudessa sellaisia viljelylajikkeita, jotka vastaavat esimerkiksi lisääntyvään kuivuuteen. Nythän näyttäisi tulevan ihan kohtalaisen hyvä sato, vaikka toukokuun kuivuus meinasikin tehdä temput sadolle. Toivotaan elokuulle puintikuivuutta, että saadaan sato korjattua, Janne Heikola esitti Tilasiemenen järjestämässä Peltopäivässä kainon toiveen säiden haltijoille.

Tilaisuus pidettiin viime perjantaina Mellilässä Siementila Salon tiluksilla. Tilan isäntä Markku Salo tunnistaa viljelijöiden toiveen siitä, että uutuuslajikkeet pystyisivät vastaamaan viljelijöiden avunhuutoon tasaisemmin pärjäävistä lajikkeista.

– On aika haastavaa ellei mahdotonta kehittää lajiketta, joka viihtyisi kuivuudessa, mutta kestäisi myös sadetta ilman lakoontumista ja tuottaisi kaikissa olosuhteissa aina hyvän sadon, Salo totesi.

Siementila Salon isäntä Markku Salo vastaili Peltopäivässä ihmisten kysymyksiin. – Viime vuoden heikon sadon jälkeen siemenvarastot myytiin aika lailla loppuun eli senkin puolesta tässä odotellaan hyvää satoa.
Siementila Salon isäntä Markku Salo vastaili Peltopäivässä ihmisten kysymyksiin. – Viime vuoden heikon sadon jälkeen siemenvarastot myytiin aika lailla loppuun eli senkin puolesta tässä odotellaan hyvää

Jalostus pyrkii parempiin tuloksiin annetuissa olosuhteissa eli ei lajikkeita tietenkään lähdetä huonontamaan. Viljelijät itse tietävät omien peltojensa kasvuolosuhteista ja voivat tilata sellaista siementä, joka toimisi siinä parhaiten. Säälle ei kukaan voi mitään ja kasvukausikin on Suomessa haastava.

Peltopäivässä esiteltiin koeruuduissa kasvavia vanhoja tuttuja lajikkeita sekä siemenjalostuksen uutuuksia. Nimettömänä kommentoinut maanviljelijä oli sitä mieltä, että osa jalostuksesta menee myös hukkaan.

– Näitä uutuuslajikkeita tulee ja niitä rummutetaan ja sitten ne muutamassa vuodessa kaikessa hiljaisuudessa poistuukin.
Koeviljelmä ei kerro kaikkea

Peltopäivässä järjestettiin opastettuja tutustumiskävelyitä koeruuduissa kasvavien lajikkeiden markkinoimiseksi. Tutut lajikkeet, kuten Sibelius-kevätvehnä, toimivat hyvänä vertailupohjana vieressä kasvavalle tulokaslajikkeelle.
Peltopäivässä järjestettiin opastettuja tutustumiskävelyitä koeruuduissa kasvavien lajikkeiden markkinoimiseksi. Tutut lajikkeet, kuten Sibelius-kevätvehnä, toimivat hyvänä vertailupohjana vieressä kasvavalle tulokaslajikkeelle.

Tilasiemen on osakeyhtiö, jonka omistavat 40 siemenpakkaamoa ympäri Suomea. Yhtiön toimitusjohtaja Antti Ollila tunnistaa ongelman uutuustuotteiden kanssa ja kertoi siitä vetäessään ruutukierroksia koeviljelmillä.

– Joistain uutuuksista saadaan tosi hyviä koetuloksia, mutta laajemmassa viljelyssä ne eivät sitten välttämättä pärjääkään. Osa uutuuksista taas vakiinnuttaa jalansijaa pitäen kiinni niistä lupauksista, joita tulokset ja esimerkiksi sakoluku kertovat, Ollila selvensi.

Peltopäivä veti Mellilään hyvin väkeä. Paikalla oli myös runsaasti yhteistyökumppanien esittelypisteitä sekä ilmaista makkaraa. Moni tuli Peltopäivään myös ihan vaan sosiaalisista syistä, sillä maanviljely on välillä yksinäistä puuhaa ja on mukavaa nähdä toisia viljelijöitä ja vaihtaa ajatuksia.

Auralaiset Heikolan veljeksetkin olivat saapuneet paikalle nimenomaan sosiaalisista syistä.

– Onhan se hyvä tietää uutuustuotteista ja pysyä ajan hermolla, mutta tärkeintä ainakin tänään on ollut tämä sosiaalinen puoli eli kuulumisten rupattelu, Pasi Heikola tuumasi.

– Tällaisia tilaisuuksia on suhteellisen harvoin, että siksi täällä varmaan onkin näin paljon porukkaa. Onhan täällä tärkeää tutustua uutuuksiin ihan siitäkin syystä, etteivät nämä myyjät kotiovelle tule näitä tuputtamaan, Janne Heikola kertoi.

satoa.

Tuomas Honkasalo