Pöytyän kunnan työntekijöiden sairauspoissaolot vähenivät reilusti

0
Pöytyän kunta on kohentanut ilmettään uusilla tienvarsimainoksilla. Sellaista asennettiin Yläneelle kesäkuun lopussa.
Pöytyän kunta on kohentanut ilmettään uusilla tienvarsimainoksilla. Sellaista asennettiin Yläneelle kesäkuun lopussa.

PÖYTYÄ. Tuoreen henkilöstökertomuksen mukaan Pöytyän kunnan palveluksessa työskenteli vuoden 2023 viimeisenä päivänä 308 henkilöä, josta vakituisen henkilöstön osuus oli 253. Henkilöstömäärä väheni 191 henkilöllä edellisvuoteen nähden. Tämän selittää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jonka myötä sosiaalipalvelut, kuntouttava työtoiminta ja opiskelijahuolto sekä näiden tehtävien tukipalvelut siirtyivät kunnan vastuulta hyvinvoitialueelle.

Palkallisten henkilötyövuosien määrä vuonna 2023 oli 295 henkilötyövuotta, josta palkkatuetun henkilöstön osuus oli 6,8 henkilötyövuotta. Henkilöstökulut olivat yhteensä 15,4 miljoonaa euroa. Ne alittuivat hieman talousarviosta, vaikka kunta-alan palkkaratkaisun korotukset olivat talousarviossa arvioitua suuremmat.

Viimeisin henkilöstökertomus tarjoaa hyvän uutisen sairauspoissaolojen osalta. Ne olivat 16,1 kalenteripäivää henkilövuotta kohden, kun vuonna 2022 vastaava luku oli 21,2. Sairauspoissaolot vähenivät edellisestä vuodesta lähes kaikilla sektoreilla.

Pöytyän kunnan henkilöstö jakaantui siten, että 22 henkilöä työskenteli hallinnossa ja taloudessa, 233 sivistyksessä ja 53 henkilöä teknisellä puolella. Työntekijöiden keski-ikä oli 46,1 vuotta. Naisten osuus työntekijäjoukosta oli 82,5 prosenttia ja miesten osuus 17,5 prosenttia.