Luke ennustaa hyvää mustikkasatoa ja myös puolukkaa saataneen runsaasti

0
Kulunut kesä on tarjonnut mustikalle oivalliset kasvuolot.
Kulunut kesä on tarjonnut mustikalle oivalliset kasvuolot.

METSÄMARJAT. Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Luononvarakeskuksen (Luke) mukaan suotuisien sääolosuhteiden ja pölytyksen onnistumisen ansiosta eteläisen Suomen mustikkasato tulee todennäköisesti olemaan hyvä, muualla maassa tavanomainen tai jonkin verran tavanomaista parempi. Puolukasta odotetaan hyvää satoa koko maahan, suomuurainsadosta taas keskinkertaista.

Mustikan pölytys onnistui keskimääräistä paremmin eteläisessä Suomessa ja muualla Suomessa tavanomaisesti. Kesäkuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi ja suurimmassa osassa maata vältyttiin kuivuudelta. Mustikan kypsymisolosuhteet ovat siis olleet keskimääräistä paremmat lähes koko maassa.

Luken keräämien havaintojen perusteella puolukan raakileita on keskimääräistä enemmän. Puolukkasadosta on tulossa hyvä koko maassa ja paikoin jopa erinomainen.

Suomuuraimen poiminta on täydessä vauhdissa itäisessä Suomessa ja kypsiä marjoja löytyy myös eteläisen Lapin alueelta. Suomuuraimen kukkia on ollut tavanomainen määrä ja tähänastisten raakilehavaintojen sekä pölytysmallien perusteella pölytystuloskin on ollut tavanomainen. Suomuurainsadosta tullee siis keskinkertainen.