Olisihan niitä muitakin liimoja, mutta Eri Keeperin levittely on lapsuustraumojen kohtaamista. Tuo valkoinen litku tuntui päiväkodissa ärsyttävältä, siitä jäi hetimiten kalvo käsiin. Äitienpäiväkortin koristeita se ei kiinnittänyt sitten millään.
Ekaluokalla kaverini Mikko nostatti liimainhoani syömällä Eri Keeperiä päivän viimeisellä käsityötunnilla. Meillä oli ollut ensimmäinen ruokailuvuoro ja kaikien vatsat kurisivat. Liisa-opettaja kauhistui liiman ryystämisestä ja retuutti Mikon lavuaarille huuhtelemaan suuta. Tämä näytelmä selittänee myös inhoni viiliä kohtaan. Se näyttää ja tuntuu sormiin vähän samalta kuin tuo liimalitku.
Vanhemmiten on täytynyt puntaroida Eri Keeperin etuja uudelleen. Tuttavani rakensi askartelunurkkauksessaan hienon mallilennokin moderneilla pikaliimoilla ja sai höyryistä tukkoisuutta aiheuttavan allergian. Hänestä tuli sen myötä myrkyttömäksi mainostetun Eri Keeperin vannoutunut kannattaja. Niinpä minäkin ryhdyin ostamaan keltaisia puloja, jotka palauttavat mieleen maiskuttelevan Mikon hymyilevät kasvot.
Lennokkiprojektin edistyessä Eri Keeper on alkanut tuntua ihmeellisen hyvältä tuotteelta, joka antaa arkisten haasteiden lomassa uskoa tulevaan. Yhtä varmasti kuin Aurinko nousee, Eri Keeperillä liimattu runkokaari tai tukirima kiinnittyy huomiseen mennessä, kunhan sitä ei töki. Niin kuin on kaikkien ihmeaineiden kohdalla, Eri Keeperiäkään ei pidä käyttää kohtuuttoman paljon. Jos kiirehdin liimaamaan monta pikkutikkua illassa, seuraa kieroja rakenteita ja purkutöitä.
Nyt kun Eri Keeperistä on tullut lähes kaveri, olen kohtaamassa seuraavaa päiväkotiällötystä – silkkipaperia.
Lastentarhatäti käski leikata siististi ja reippaasti viivaa pitkin, rypistelemättä silkkipaperia. Arvaatte varmaan, onnistuinko Eri Keperissä voidelluilla sormilla ja tylsillä lerppusaksilla!
Tässä hiljattain punnitsin vaihtoehtoja sisähallissa lennätettävän mallilennokin päällystysmateriaaliksi ja totesin silkkipaperin olevan keveimmästä päästä. Niinpä piirsin päällystettävän peräsimen kuvan paperille ja kävin leikkaamaan hikoilevin käsin.
Onnistuin mielestäni aika hyvin, kun saksina oli uudet Fiskarssit eikä tuima tantta puuskuttanut niskaan.
Terapialennokkini on määrä valmistua Pietarsaaressa 16.11. järjestettävään suureen sisälennokkitapahtumaan. Jos kaikki menee hyvin, se kaartelee muutaman minuutin Tellushallissa ja sitten alkaa taas uusi rakenteluprojekti!