KIRKKOKIERTUE-JUTTUSARJA: Kosken kirkko
Herttaisesti kuin suoraan Topeliuksen Maamme kirjasta seisoo punamultamaalilla maalattu iloinen kellotapuli Hämeen Härkätien varressa ja muistuttaa Muumien tornikattoista uimahuonetta.
Tapuli rakennettiin vuonna 1777, mutta sen vieressä ei enää ole kirkkoa.
Parinsadan metrin päässä sijaitseva Kosken vitivalkoinen, uljas kirkko on pitäjän viides. Kulmikkaan kirkontornin huipulla kohoaa korkea piikki kuin ratsuritarin peitsi. Asiallisen katon alla ovat goottilaisen tiukat, kapeat ja korkeat ikkunat.
Kirkko näyttää modernilta. Vaikka sen pohjamuoto on ”mallia Piimänen” eli 1700-luvun kirkonrakentajatähden Antti Piimäsen länsisuomalainen pitkäkirkko länsipäädyn torneineen, kirkko on valmistunut vuonna 1937. Se onkin 1930-luvun ja Alvar Aallon aikakauden uusklassinen, askeettinen rakennus.
Hard core -enkelit
Sisätila on silti hämmästyttävä. Missä kaikki tavarat ovat!
Pappi Tero Vaarnaa miellyttää tilan selkeälinjaisuus. Hän pitää kirkostaan. Hänen suosikkinsa on kaksi enkelimaalausta etuosan sivuseinillä. Nämä enkelit ovat kaukana kiiltokuvien pulleista vauvaenkeleistä, mutta nämä ovatkin enkeliasioitten metallimiehiä: Rauhanenkeli ja Tuomion enkeli.
Enkelit maalasi 1930-luvun uljaitten ja jäyhien hahmojen maalari Bruno Tuukkanen . Kirkkosalissa on peräti yhdeksän Tuukkasen maalausta. Kymmenes on sakastin katossa lyyraa soitteleva enkeli, mutta sitä ei yleisö helposti näe.
Kosken kirkko soi kauniisti, kaiku on pitkä ja heleä. Vaarnan mukaan se on puhujalle vaativa.
–On puhuttava hi-taas-ti, mikä vaatii harjaantumista.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)
Lammasparka ja Paavalin ase
Kun alttarilla kääntyy ympäri, näkyy lisää Tuukkasia. Urkuparven reunaa peittää kuvasarja Jeesuksen vauva-ajoilta, mutta ei tavanomaisia kuvia piltin ensiaskelista tai päiväkotiin lähdöstä. Kuvissa on ikään kuin retkivuode nautojen ruoka-astiassa ja polvistuneita paimenia. Taustalla makoilee lammas, jonka korvien luimu kertoo, että sitä epäilyttää, eikä ihme. Niihin aikoihin lampaat päätyivät joko uhrattaviksi tai illallispöytään.
Tyylikkään harmaan saarnatuolin kylkeen on Bruno Tuukkanen maalannut kaksi herraa, apostolit Paavalin, jolla on miekka ja Pietarin, joka tähyilee yläilmoihin. Nämä miehet olivat vähän huonoissa väleissä. Paavalilla oli hyvä supliikki ja terävä kynä. Miekka esittää sanan säilää, vaikka säilä se ei ole, vaan roomalainen gladius-miekka.
Paavali moitti Pietaria ja muita apostoleja kirjoituksissaan säälimättä. Hän nimitti Pietaria tekopyhäksi pelkuriksi, joka ei uskaltanut jatkaa Jeesuksen oppien mukaista elämää, vaan mukautui ympäristön paineisiin. Niin inhimillistä!
Rubens-muunnelmia ja iltapaloja
Alttaritaulu on kirkossa ainoa esine vanhasta kirkosta, muut esineet ovat Kansallismuseossa. Taulu on tummanpuhuva. Kuvasta saa selkoa vasta läheltä. Ihastuttavissa kultakehyksissä onkin kaksi maalausta. Suuri maalaus on Rubens-muunnelma: kaksi vanhaa herraa istuksimassa vuoristossa, toisella pitkä sauva, toinen kannattelee ristiä. Se käytiin ostamassa Turusta, kun seurakuntalaiset keräsivät vuonna 1848 keskuudestaan rahat ja ne, joille oli annettu ostohousut jalkaan, tekivät kaupat tekijän kanssa, joka oli C. G. Söderstrand. Maalauksesta pulitettiin 200 ruplaa.
Maalauksen nimi on Lunastus, Rubensin alkuperäinen on Pyhä kolminaisuus, ja kolmikko on isä eli Jumala, poika eli Jeesus ja Pyhä henki, joka perinteisesti kuvataan kyyhkysenä. Rubens pelasi 1600-luvulla riskillä: saiko Jumalan kuvata vai eikö saanut? No ei saanut, mutta hän maalasi silti. Hän oli valtaapitävien maalarina niin suosittu, ettei tullut seuraamuksia.
Viti kirkko vihdoin
Valkoinen kivikirkko on jo viides paikkakunnalla. Sen on suunnitellut arkkitehti Toivo Paatela. Mutta kyllä se kesti. Rahat oli saatu pitäjäläisiltä kokoon kovalla vaivalla jo vuonna 1912, mutta sitten alkoi ensimmäinen maailmansota, joka pysäytti rauhantoimet ja romahdutti rahan arvon. Sodan jälkeen oli koottava uudet rahat. Niillä rakennettiin Paatelan kirkko.
Edeltävä huonoon kuntoon päässyt kirkko purettiin vuonna 1937, mutta sen kurantit hirret myytiin kunnalliskodin rakennustarpeiksi.
Piimäsen sipuli
Mutta miksi ihmeessä punaisen puutapulin huipulla on sipuli? Sipulikupu on itämainen rakenne, niitä näkyy ortodoksikirkoissa. Virikkeen on ollut pakko tulla Venäjältä, ellei kauempaa. Eikä olisi ihme: erityisesti oppineet ja sellaisiksi hankkiutuvat oleskelivat jopa vuosia Venäjällä – Novgorodissa ja sittemmin Pietarissa – jotain tarttui aina mukaankin. Ja Mikael Piimänen oli mies, joka kulki silmät auki, vaikkei Novgorodissa käynytkään.
Slaavilaisen tradition kattosipuli ei liity kasviksiin. Sipulikupolit tulivat Venäjälle 1300-luvulla ja 1100-luvulla niitä oli jo ottomaanien, turkkilaisten esi-isien, arkkitehtuurissa. Kaukomaiden kultaiset kupolit toki hivelevät silmää, mutta sipulikupolien aatelistoa ovat paanukupolit. Sellainen on Koskella, haapapaanusta koottu palapeli.
OSATTIIN SITÄ ENNENKIN
Kipakka neuvonpito on tehokas hidaste
Vuonna 1800 keväällä pääsi Koskella käyntiin keskustelu uuden kirkon rakentamisesta, vaikka seurakuntalaiset olivat asiaa lujasti vastustaneet kymmenen vuotta. Heidän mielestään kirkko ei ollut liian pieni, eikä ränsistynytkään, vaikka piispa varoitteli muuta. Mutta kun hautausmaalta loppui tila, myönnyttiin.
Kirkon nurkat olivat jo aivan lahot ja katto vuoti. Seurakuntalaiset olisivat halunneet tarkistaa vauriot, mutta kukaan ei uskaltautunut huteralle ullakolle.
Uusi kirkko määrättiin rakennettavaksi. Seurakuntalaiset alkoivat kinata kirkon paikasta. Aikaa kului, muttei paljonkaan verrattuna Munsalaan, jossa riitaa kesti 30 vuotta ja Oulussakin 15 vuotta. Koskella rakennustöihin päästiin jo 15 vuoden päästä. Lopulta otettiin turkulainen muurari suunnittelemaan kirkko – ja komeasti keskiaikaisen perinteen mukaiseksi, mutta harmaakiven tilalla fiini punainen tiili. Vähän kuin tuomiokirkko siis!
Sillä välin toisaalla: koskelaiset halusivatkin puukirkon. Anomus vetämään ja yleiseksi hämmästykseksi se tuli hyväksytyksi. Simppelin uusklassisen puukirkon suunnitteli G. W. Melander vuonna 1804. Riitely jatkui, syitä riitti ja hanke oli kallis.
Lopulta saapui Mikael Piimänen ja tarjoutui rakennusurakan vetäjäksi. Palkkatoivekin oli kohtuullinen: 150 riikintaaleria seteleinä ja jokaiselta talolta juusto, kaakku ja kappa maltaita. Ei mennyt riidatta tämäkään: Piimästä vastustettiin, koska mies tunnettiin viinaan menevänä.
Yllättäen uutta kirkkoa alettiin rakentaa vanhan kirkon paikalle. Kuukauden kuluttua työt huudettiin poikki, koska paikka oli lainvastainen. Tuloksena oli roimat sakot sekä Piimäselle että seurakuntalaisille. Valituksia laadittiin, mutta käsittelyn keskeytti sota Venäjä hyökätessä Suomen alueille ja liitti nämä Ruotsin itäiset läänit osaksi keisarikuntaa.
Lopulta, kun aika oli, italialaisen Carlo Bassin yhdessä suomalaisen Axel Magnus Tolpon kanssa suunnittelema Kosken neljäs kirkko valmistui vuonna 1817. Se purettiin saman tien, kun arkkitehti Toivo Paatelan piirustusten mukaan rakennettu nykyinen, viides kirkko valmistui vuonna 1935.
Artikkelin lähteet:
Klemetti, Heikki: Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvulla. 1927
Riska, Tove: Suomen kirkot. Karinaisten, Kosken tl. ja Tarvasjoen kirkot. Turun arkkihiippakunta 11. Loimaan rovastikunta V. Julk. Museovirasto. 1988
Schultz, Pasi Antero: Tekopyhä Pietari – Jerusalemin apostolit Paavalin argumentaatiossa Gal.1–2. Teologian pro gradu -tutkielma 2014
Kosken kirkko, Maijankuja 6, Koski Tl.
Kirkkoon pääsee tutustumaan mm. sunnuntaisin, jolloin läheisestä Kahvituvasta löytyy opas.
Lue juttusarjan aiemmat osat näistä linkeistä:
Auran kirkko huokuu keskiajan kajastuksia
Tarvasjoen kirkko on tyyliä Piimänen