”Lähdetään heittämään kartsaa!” oli yleinen huudahdus 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin Kosken keskustaajamaa saattoi kiertää 10–15 henkilöauton letka vahvistettuna useilla mopedeilla.
Kuljettajat sekä kyytiläiset olivat nuoria ja kartsalenkin ajaminen oli heille tapa kokoontua yhteen sekä tavata ikätovereita. Talvisin osa heistä lähti kaasuttelemaan kulkuvälineellään Liipolanjärven jäälle.
Tietysti autojen rassailu kehitti myös teknistä osaamista, mikä on edelleen tärkeä taito. Viikkolehden haastatteleman entisen kartsakuskin mukaan lenkin kiertäminen tai ajelu kääntöpisteestä toiseen oli osa nuorisokulttuuria, jolle oli paikkakunnalla hiljainen hyväksyntä.
Perinne elää yhä ja yksi kartsalenkki johtaa koulukeskukselta urheilukentän kulmallle ja Välitietä pitkin Koskentielle. Syystäkin Koskella pelätään, että ennen pitkää hurjastelemaan intoutuva kartsakuski törmää Välitien vehreiden puiden takaa ilmestyvään kulkijaan. Paikallisten kertoman mukaan lenkkiä on kaahattu keveiden kulkupelien lisäksi kookkailla traktoreilla.
Vähintä mitä vahingon estämiseksi voidaan tehdä, on ottaa harrastuksen vaarat ja mahdolliset seuraamukset puheeksi kodeissa. Kaahailu ei ole hyväksyttävää millään yleisellä tiellä eikä etenkään omakotialuetta halkovalla kapoisella kadunpätkällä. Sekin on hyvä muistaa, että polttomoottorin papatus hivelee kuljettajan korvia, mutta nukkumista yrittävä lähimmäinen on toista mieltä.