Yläneen palloiluhallin remontti etenee suunnitellusti

0
Palloiluhalli on Yläneen yhtenäiskoulun yhteydessä.
Palloiluhalli on Yläneen yhtenäiskoulun yhteydessä.

PÖYTYÄ / Yläne. Yläneen yhtenäiskoulun palloiluhallin sisäpuolen saneeraustyö ja valaistuksen uusiminen on edennyt salin osalta suunnitelmien mukaan ja kaikki purkutyöt ovat valmiina. Pohjarakenteet eli siporex-elementit osoittautuivat ehjiksi, mikä nopeutti saumojen tiivistämistä. Akustolevyt ja seinien rimoitusmateriaalit ovat työmaalla ja niiden asennus oli alkamassa kesäkuun puolivälissä.

Purkutöiden jälkeen sähköurakoitsija on toteuttanut omaa urakkaansa ja todennut, että kaikki sähkövedot saadaan piiloasennettua.

Katsomorakenteiden purkamisen yhteydessä havaittiin, että katsomon porrastuksen alapuolinen osa on tuloilmakanavia täynnä. Näin ollen katsomoon ei saada tasalattiaa.

Pöytyän tekninen lautakunta merkitsi hankkeen etenemisen tiedokseen ja samalla se hyväksyi pääurakoitsija Turun Teollisuuden Rakentajat Oy:n tarjouksen ongelmallisiksi osoittautuneiden kattoikkunoiden ummistamisesta hintaan 13 600 euroa. Lisäksi tekninen lautakunta hyväksyi sähköurakoitsija Jyrki Stenroos Oy:n esityksen mukaiset lisätyöt ja hyvitykset yhteensä 1 870 euroa.

Saneerausurakan on määrä valmistua 30.8. mennessä.