KIRKKOKIERTUE-JUTTUSARJA: Tarvasjoen kirkko.
Kun Tarvasjoen kirkkoon astuu sisään länsiovesta, joka avautuu matalan urkuparven alle, astuu kuin salaiseen huoneeseen.
Selkänsä oikaistuaan silmiin lävähtää sinisellä seinällä valtaisa vaalea alttaritaulu, sen valtava kehysrakennelma lasimaalauksineen. Itse taulu on aika tavallinen ja uudehko, vuodelta 1921, ja sen nimi on Kristuksen ylösnousemus.
Taiteilija on yläneläinen maalari Vihtori Ylinen (1879–1953), jonka tunnetuimpia töitä ovat kansakoulun ihanat opetustaulut. Ylinen oli tarkka ja tuottelias – hän matkusti Lappiin, kun teki Lappi-opetustaulua ja luonnosteli näkymät tunturin juurella. Alttaritaulut toivat Pariisissa opiskelleelle taiteilijalle leivän levennystä. Tarvasjoen alttaritaulussakin on toki sääilmiön kuvaus tarkalleen oikein, mutta ylösnousemusta ei Ylinenkään päässyt havainnoimaan.
Alttarikuva on kuitenkin jäljennös. Alkuteos on ruotsalaisen Julius Kronbergin maalaus Uppståndelsen, joka löytyy Adolf Fredrikin kirkon kupolista Tukholmasta.
Hall of Fame
Toisen kerroksen kaidetta somistaa varsinainen väenkokous. Tuttuja näkyy ja monta maallikolle vieraampaa, ja jokainen on puuhaamassa jotakin. Siellä on Tiitus, Jeremias – joka näki näkyjä ja ennusti – ja Malakias. On tuhoja enteillyt Obadias, ja Nahum, joka näki aina valoa tunnelin päässä, maalaismies Joel, Hesekiel ja Esaias eli Jesaja, ja mirhantuojanainen Susanna ja vielä naispuolinen tuomari Deborakin. Ja on hurja Judith, joka pitelee toisessa kädessään miekkaa ja toisessa jonkun päätä. Sitä ei tiedetä, kuka on parven väen maalannut. Ennen vanhaan maalari oli käsityöläinen kuten seinämaalari – nimillä ei ollut niin väliä.
Omalla pikkuruisella hyllyllään alttariseinällä makoilee pieni vitivalkoinen kipsilammas silmät lupsuen ja sen alapuolella pieni Pietà.
Kattopalkkeihin on kirjoitettu lauseita kauniilla käsialalla kuten ”Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä”.
– Kerrotaan, että jatkosodan taisteluissa Tarvasjoen miehet muistelivat näitä kirkkonsa raamatunlauseita, kertoo suntio Riitta Aaltonen.
Kyllähän lauseet mieleen painuivat, jos kirkossa ahkerasti kävi.
Riitta Aaltosen suosikki kirkossa on alttarialueen eli kuorin kaiteen salmiakkikuviointi. Kun katsoo toisin, näkee tiimalaseja. Ja tiimalasi oli jo antiikin Kreikassa ajan kulumisen eli dramaattisemmin katoavaisuuden symboli.
Kirkon arvokkaimmat ja vanhimmat esineet ovat kaksi ihmeen kaunista puista ihmishahmoa. Jeesuksen ja äitinsä Marian päät ovat jäljellä Pietà-veistoksesta 1400-luvulta. Pietàssa aikuinen poika makaa kuolleena äitinsä sylissä. Veistos on matkannut Pohjois-Saksasta, eikä kukaan enää tiedä miten.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)
Loppuun käytetty kirkko
Kirkko valmistui vuonna 1779. Edellinen oli täysin laho, se rutisi ja sen katto vuoti. Kun kirkonkokous, kunnanvaltuuston esimuoto, kokoontui siellä viimeisen kerran vuonna 1774, paikallinen opettaja kirjoitti: ”Kokous uskallettiin pitää vielä vanhassa kirkossa, vaikka sen täydellinen luhistuminen oli jo vaarassa”.
Uransa alussa oleva kirkonrakentaja-rakennusmestari, 31-vuotias Mikael Piimänen oli herättänyt huomiota rakennettuaan isänsä Antin kanssa Marttilan ja Säkylän hyvät kirkot. Hänet kutsuttiin suunnittelijaksi ja työn valvojaksi.
Piimäsen vakiotaksa oli 500 kuparitaalaria ja joka talosta kappa rukiita, juusto ja kaakku, ynnä kaksi edestakaista matkaa Turkuun. Palkkiota pidettiin kohtuullisena ja vanha kirkko purettiin saman tien. Laho rakennus oli nopea pistää matalaksi, mutta kirkon rakentaminen oli valtava koko kylän ponnistus.
Sisätiloja on sittemmin muuteltu useaan otteeseen. Ikkunatkin suurennettiin jo vuoden 1837 remontissa, kun tuolloin oli muotia saada kirkkosalia valoisaksi.
Kiviä löytyy juuri ja juuri kivijalkaan
Kaikki kirkkojen piirustukset oli käytettävä Tukholmassa, yli-intendentinvirastossa hyväksyttävänä.
1700-luvulla rakennettiin paljon kirkkoja kylän omin voimin ja kuten parhaiten itse osattiin. Kaikki osasivat rakentaa hirrestä tupia, torppia ja myös kirkkoja. Hirttä pinoon ja seinäntekoon!
Mutta. Ruotsin valtakuntaan annettiin vuonna 1776 määräys, että julkiset rakennukset tulee rakentaa kivestä. Oli käsitys, että metsät ovat loppumassa, niitä piti säästää. Ruotsin tavoitteena oli myös rakennuttaa yhtenäiset julkiset rakennukset kaikkialle.
Mutta. Kivi oli hidasta ja kallista ja vaati erikoisosaamista. Tarvasjoella todettiin, ettei me kivestä rakenneta ja laitettiin Tukholmaan vetämään poikkeuslupa-anomus. Kirjoitettiin, että ei löydy kiviä kuin juuri ja juuri kivijalkaan. Kaikkialta on etsitty, naapuripitäjiä myöten. Ei löydy.
Kun oli kulunut 100 vuotta ensimmäisestä suunnitelmasta, saatiin poikkeuslupa. Malliltaan Tarvasjoen kirkosta tuli ”tyyppitalo Piimänen” eli lounaissuomalainen pitkäkirkko, jossa on länsitorni. Kun itse tekee, tulee kuten hyväksi tietää.
Ryöstö ja ostoksilla käynti
Kasakat murtautuivat Tarvasjoen edelliseen, sittemmin lahokuntoiseen kirkkoon 13. heinäkuuta 1743 ja veivät minkä kantaa jaksoivat: tinaiset ehtoollisastiat, vanhan messinkisen kastevadin ja papin puvuston, kasukan, messupaidan sekä alttarivaatteen. Myös kello lähti. ”Kasakka ottaa mikä irti lähtee” (vanha suomalainen sanonta, m.o.t.).
Elettiin hermoille käyviä aikoja, Venäjän miehityksen eli n.s. pikkuvihan aikaa. Kasakat jättivät vain alttarivaatteena käytetyn karhuntaljan ja kuolinpaarien pellavakankaan.
Mutta seurakuntalaiset sisuuntuivat. He ostivat vuonna 1766 tilalle uudet kamppeet, myös kellon ja hienon punaisen kasukan ja kattokruunun. Messinki on hyvä sisustusmateriaali, koska siitä saa pakottamalla ja taivuttamalla ihania muotoja ja kiekuroita ja se heijastaa valoa kauniisti. Kallista se oli, mutta ostettiin sitten vähän parempaa, kun kerran Turun-reissulle lähdettiin.
Tarvasjoen kirkko on avoinna 16.8. saakka maanantaista perjantaihin kello 10–18 ja sunnuntaisin 11–15. Opas paikalla arkisin 28.7. saakka kello 11–16. Sunnuntaisin myös kirkon vieressä oleva Tarvasjoen kotiseutumuseo on avoinna.
Lähteet:
https://www.wikiwand.com/fi/Tarvasjoen_kirkko
https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2024/01/tarvasjoen-ortodoksinen.html että:
Juhan suku-uutiset -blogi. Puustellin perhe.
Klemetti, Heikki: Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvulla. 1927
Oja, Aulis: Tarvasjoen historia
Riska, Tove: Suomen kirkot. Karinaisten, Kosken tl. ja Tarvasjoen kirkot. Turun arkkihiippakunta 11. Loimaan rovastikunta V. Julk. Museovirasto. 1988
Suomen kulttuurihistoria I. Ruotsin vallan aika. Toim. Päiviö Tommila et al. 1979
Auranmaan Viikkolehden kesäjuttusarjassa vieraillaan Auranmaan alueen kirkoissa ja ihmetellään mielenkiintoista esineistöä ja menneisyyttä.
Sarjan aloitti juttu Auran kirkosta: Auran kirkko huokuu keskiajan kajastuksia