Rakastan maaseutua. Rakastan olla landepaukku, eikä paukku todellakaan ole haukkumasana. Tämän melkein 50 vuoden maapallotaipaleeni aikana olen oppinut ymmärtämään sen valtavan hiljaisen tiedon määrän, joka maaseudulla lymyilee. Ihmiset vaan tietävät asioita, jotka ovat oppineet omilta vanhemmiltaan, jotka ovat oppineet ne omilta vanhemmiltaan. Enpä uskalla tässä avata digiajan vaikutusta perimätiedon katoamiseen, sillä siitä tulisi oma juttunsa, mutta uskallan sanoa, että perimätieto on vahvasti lamaantumassa ja ajat ovat maaseudulla muuttumassa.
Maaseutua ajetaan kaikella tavalla ahtaalle. Ymmärrykseeni ei käy ajatus siitä, että Suomen maaseutu ammottaisi tyhjyyttään. Valtiovalta ajaa monikanavaisesti maaseudun rappeuttamista tekemällä päätöksiä, joiden seurauksena maaseudun palvelut näivettyvät ja ihmiset sullotaan kerrostaloiksi kutsuttuihin rotanloukkuihin betoniviidakkoon, jonne palvelut on helpompi järjestää. Se on haikeaa. Maaseudulta kaikuu surumielinen blues. Ihmisillä on hätä maaseudun tulevaisuudesta.
Vietin juuri viikon kesälomaa. Kiersin tyttäreni kanssa Suomea idässä ja pohjoisessa. Kilometrejä taisi kertyä 2000. Suomi on upea! Rinkkaan pakattu teltta ja trangia säästivät myös reissukustannuksissa. Kesäkuun alun vehreys, kimmeltävät järvet ja tuuliset tunturit ihastuttivat. Ihmisten avoimuus ja ystävällisyys sekä aito oleminen tuntui hyvältä. Huomasin ajautuneeni keskusteluihin monesta eri asiasta – muustakin kuin säästä tai hyttysistä.
Samalla silmäkulmani havainnoi kauhistuttavan paljon upeita taloja ja tiloja, jotka vain rapistuvat paikalleen. Jopa upeita järvenrantapaikkoja, joiden hirret eivät kestä loputtomasti ilman lämmitystä tai katon korjausta.
Ei Suomi kaipaa Khronoksen taloja täynnä olevaa maaseutua, vaan korjausrakentamista ja yhteiskunnallista tukea Helsingin ulkopuoliseen asuttamiseen. Tilanne vaatii päättäjiltä jotain aivan muuta kuin mitä nyt saamme. Terveyspalvelut kaikkoavat maaseudulta ja yksinäisyys kaupungeissa kasvaa, vaikka palvelut ovat lähempänä.
Maaseudulla naapurit tunnetaan ja toisista pidetään huolta. Se on suomalainen perusarvo. Työkuormista on selvitty aina, mutta nyt sekin on suurissa ongelmissa ja maatalouden kriisi kasvaa ihmisten valitessa halvemman ulkolaisen. Meidän pitää toimia ja olla aktiivisia Suomen ja maaseudun etujen takia.
Maaseutu on pidettävä elävänä kaikin mahdollisin keinoin!
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com