Liljakukko ja punkki: Ei kahta kysymystäkään, tapan taatusti. Hyttynen ja paarma, jos iholle tulevat, henki lähtee. Hiirellekin asetan ansan, jos sisälle pyrkii. Ja lasten onkimia kaloja olen päästänyt päiviltä. Kerran tapoin kyyn, minkä jälkeen mietin pitkään, että mitähän varten.
Tahattomasti olen tappanut myös ainakin kaksi oravaa ja lokin. Sekä miljoona tuulilasiin iskeytynyttä ötökkää. Oravista ja lokista tuli kamalan paha mieli hyvin pitkäksi aikaa.
Välillisesti olen tappanut marsun. Rikos lienee jo vanhentunut ja tekoaikaan en muutenkaan ollut vielä edes lähelläkään rikosoikeudellisen vastuun alkamista. Menin ja pesin jyrsijän, joka sairastui ja menehtyi. Tarkoitus ei ollut tappaa, joten tämän olen itselleni antanut anteeksi. Sen sijaan erityisen suurta syyllisyyttä olen potenut terassilaseihin törmänneistä linnuista ja vieläkin suurempaa käpytikasta, joka takertui ulos virittämääni koristeeseen.
Olen saatellut viimeiselle matkalle koiria ja kissoja. Sairaan ja vanhan lemmikin lopettamisesta toipuu, mutta nuoren koiran, parhaan ystävän, lopettaminen jätti ikuisen arven.
Minun ja lemmikkieni vuoksi on tapettu lukematon määrä possuja, nautoja ja kanoja, muutama porokin. En niinkään sure näiden eläinten kuolemaa, mutta elämää sitäkin enemmän, poroja lukuun ottamatta. Niillä on toistaiseksi melko lokoisat olot.
SYNTILISTANI on siis pitkä ja omatuntoni soimaa joka kerta, kun laitan leikkelettä leivälle. Jos en olisi laiska kokki ja jauheliha maailman helpoin raaka-aine, jos pekoni, metvursti, vanhan ajan nakit ja juustot eivät maistuisi niin taivaallisen hyvältä, olisin jo vegaani. Viimeisin ja ehkä pätevin syy pysyä sekasyöjänä on ollut rautavaje.
Lihansyönti ei olisi minulle omantunnon kysymys, jos lautaselleni päätynyt possu olisi saanut paistatella päivää mutalammikossa. Nyt kysymys eläinten oikeuksista ei jätä rauhaan, vaikka ymmärrän, että siihen on varsin hyvä syy, miksi eläimiä kasvatetaan syötäväksi. Se syy on nälkä, enkä kuulu siihen joukkoon, joka uskoo maailman pelastuvan härkäpavulla ja soijalla. Mutta en myöskään ajattele, että nälkä antaisi ihmisille oikeuden kohdella eläimiä vain ruokateollisuuden tuotteina tai nähdä eläimet vain hyödykkeinä tai haittana. Siksi en ymmärrä miesvauvoja, jotka repeävät raivoon heti, kun mainitaan kasvisruokavalio. Susivihaajat kuuluvat samaan sakkiin, ei heru sympatiaa.
Maailma ei ole vain ihmisiä varten. Mutta liljakukot ja punkit voisi kyllä karkottaa vaikka kuuhun.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi