Nimi, ikä, kotipaikka, ammatti?
Johanna Uusitupa, 50, Koski, opintovalmentaja.
Mikä sai sinut viimeksi ilahtumaan?
Nyt alkoi kevät. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa.
Mitä harrastat ja mikä siinä viehättää?
Käsitöitä. Se on monipuolista, voi tehdä mitä vaan ja aina voi oppia uusia tapoja tehdä.
Jos saisit kolme toivomusta, mitä toivoisit?
Maailmanrauhaa ja siihen liittyen, että ihmiset olisivat vähän suvaitsevaisempia toisiaan ja itseäänkin kohtaan. Toivoisin myös, että pidettäisiin eläimistä huolta. Jos otetaan lemmikki, toivoisin, että siitä myös huolehditaan eikä olisi välinpitämättömyyttä.
Kenelle lähettäisit terveisiä ja minkälaisia?
Uudelle presidentille terveisiä, että voimia ja harkintakykyä. Pidä pää kylmänä.
Mikä on parasta kotikunnassasi?
Täällä on pienen paikkakunnan hyvät puolet. Tunnetaan toinen toisemme, autetaan tarvittaessa ja osallistutaan. Täällä on virkeää yhdistystoimintaa.
Kenelle tai mille taholle lahjoittaisit 500 euroa?
Someron eläinapuyhdistykselle.
Mikä on lempielokuvasi / kappaleesi / urheiluseurasi / kirjasi (jokin näistä) – ja miksi?
Sergei Dovlatovin koko tuotanto. Se oli gradutyöni aiheena ja nyt tuntuu, että se on taas hyvinkin ajankohtainen.
Edellinen viikon henkilö halusi kysyä sinulta: miten menee?
Menee oikein hyvin. Viisikymppisenä on ihana olla.
Mitä kysyisit seuraavalta viikon henkilöltä?
Minkä elämänohjeen antaisit nuorille?