Tiedätkö, kuka edeltäjistä kehui Hitleriä nerokkaaksi ja kuka olisi halunnut luovuttaa alueita Neuvostoliitolle?
Suomen ensimmäiseksi presidentiksi valittiin K.J. Ståhlberg vuonna 1919. Nykyinen tasavallan presidentti on Sauli Niinistö, joka valittiin ensimmäiselle kaudelleen vuonna 2012.
Naispresidenttejä Suomessa on ollut vain yksi, Tarja Halonen vuosina 2000–2012.
Suomen presidenttien taustat ja kaudet ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi Suomen rauhaan vuonna 1944 luotsannut C.G.E. Mannerheim oli presidentti vain kahden vuoden ajan lähinnä symbolisesti.
Yhden kauden presidentin Martti Ahtisaaren ura huipentui vasta presidenttikauden jälkeen vuonna 2008 saatuun Nobelin rauhanpalkintoon. Sauli Niinistön kausien merkkipaaluksi jää Suomen liittyminen Natoon keväällä 2023.
NUORSUOMALAISEN Puolueen ja sittemmin Edistyspuolueen kärkivaikuttajiin kuulunut Kaarlo Juho Ståhlberg (1865–1952) valittiin Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi heinäkuussa 1919 eduskunnassa. Hän sai 143 ääntä. Vastaehdokas Gustaf Mannerheim jäi 50 ääneen. Kamppailua ryyditti äärioikeistoaktiivien hautoma kaappaushanke, josta ei lopulta tullut mitään.
Ståhlberg siirtyi valtionpäämiehen tehtäviin korkeimman hallinto-oikeuden presidentin virasta. Hän oli voimakkaasti vaikuttamassa myös vuoden 1919 hallitusmuodon sisältöön.
Maltillisen oikeiston ja maltillisen vasemmiston presidentiksi nostama Ståhlberg oli ennen muuta tasavaltalainen laillisuusmies. Hän rakensi sopua ja tulevaisuutta varsin kaoottisessa ilmapiirissä, jota leimasivat vuoden 1918 sisällissodan arvet ja jatkuva hallituskriisi. Ståhlbergin kaudella Suomessa istui seitsemän hallitusta. Suhteet armeijan ja suojeluskuntien johtoon jäivät häneltä etäisiksi.
Ulkopolitiikan johto jäi ennen muuta ulkoministeri Rudolf Holstin harteille. Holsti tukeutui välillä länsivaltoihin, välillä taas Neuvosto-Venäjän länsinaapureihin eli vasta itsenäistyneisiin reunavaltioihin. Presidentti itse ei matkustanut kertaakaan ulkomaille. Viron riigivanem Konstantin Päts oli ainoa valtiovieras Ståhlbergin Suomessa.
Ståhlberg ei asettunut ehdolle vuoden 1925 presidentinvaaleissa. Sen sijaan hän yritti paluuta vuosina 1931 ja 1937, mutta jäi hiuksenhienosti valitsematta. Myöhemmän uran kuuluisin tapaus oli vuonna 1930 lapualaisten tekemä ex-presidentin kyyditys.
MAALAISLIITON EHDOKAS Lauri Kristian Relander voitti vuoden 1925 presidentinvaalin kolmannella kierroksella Edistyspuolueen Risto Rytin äänin 172–109. Relanderia tukivat oman puolueen lisäksi kokoomus ja Rkp.
Relander (1883–1942) oli Maalaisliitolta todellinen yllätysveto. Viipurin läänin maaherra oli ollut jo viisi vuotta päivänpolitiikan ulkopuolella. Ehdokkuus avautui, kun puolueen tähtipoliitikot kieltäytyivät yksi toisensa jälkeen.Miehen ulkopuolisuus näkyi. Levottomana jatkuneen hallitusruletin aika olisi kaivannut jämäkkää johtajaa. Sellaista ei saatu.
Kun Lapuan liike vuodesta 1929 alkaen haastoi demokratiaa, entinen presidentti Ståhlberg puolusti kansanvaltaa jämäkästi. Relander reagoi kättelemällä talonpoikaismarssin johtajaa Vihtori Kosolaa julkisesti jakerrotaan, että presidentti tarjositälle kyydin virka-auton takapenkillä. Liiallinen suopeus ääriliikkeeseen johti siihen, että Maalaisliitto nosti Kyösti Kallion ehdokkaaksi vuoden 1931 vaaleihin.
Relander sairastui vuonna 1927 ja joutui jättämään maan pääministeri Väinö Tannerin (sd) hoteisiin. Seurauksena oli legendaarinen tilanne, jossa sosiaalidemokraatti otti vastaan valkoisen armeijan vuosiparaatin.
Sekä oma aika että jälkipolvet muistavat Relanderin ”Reissu-Lassena” tai ”Resanderina”. Presidentti teki kautensa aluksi viisi ulkomaanmatkaa: Viroon, Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan ja Latviaan. Vielä vuonna 1930 hän osallistui Ruotsin kuningattaren Victorian hautajaisiin. Kaikki eivät hyväksyneet valtion rahojen haaskaamista moiseen.
SIANPÄÄKSI suomentuva sukunimi ja korostetun kansanomainen esiintyminen ovat kätkeneet monelta sen, että Pehr Evind Svinhufvud (1861–1944) kuului ylhäisaateliin.
Isä hukkui merikapteenina Välimerellä pojan ollessa kahden. Suvun kartanosta häädetty äiti koulutti hänestä silti lakimiehen.
Usko lailliseen menoon oli ohjenuorana koko elämän. Hän edusti aatelia ensin säätyvaltiopäivillä ja sitten nuorsuomalaisia eduskunnassa, toistuvasti sen puhemiehenä.
Suomen autonomian puolustaminen johti konflikteihin myös tuomarin virassa. Ensimmäisen maailmansodan alussa Svinhufvud sai karkotuksen Siperiaan, josta hän palasi 1917 keväällä riemusaatossa. Sosialidemokraattienkin puhemieheksi aikanaan nostama Svinhufvud ajautui näiden kanssa pian syvenevään ristiriitaan, josta 1918 tuli sovittamaton.
Itsenäisen Suomen ensimmäiseksi valtionhoitajaksi valittu Svinhufvud nojautui keisarilliseen Saksaan ja monarkismiin. Molemmat romahtivat Saksan mukana, ja tilalle astuivat länsivalloille mieluisammat miehet. Svinhufvud vetäytyi yksityiselämään ja harrasti ammuntaa ja maanpuolustustyötä.
Hänen valtiollisiin palveluksiinsa turvauduttiin taas, kun maata koettelivat lama ja oikeistoradikalismi. Svinhufvud valittiin pääministeriksi 1930 ja presidentiksi 1931 hahmona, jonka kelpasi myös lapuanliikkeelle. Mäntsälän kapinan aikana 1932 Svinhufvud oli silti laillisuusmies, joka radiopuheessaan komensi suojeluskuntalaiset hajaantumaan ja pelasti demokratian.
Suhde sosialidemokraatteihin pysyi kitkaisena. Päästäkseen hallitukseen nämä äänestivät Ukko-Pekan 1937 uudelleen Luumäelle eli kartanoonsa eläkepäiviä viettämään. Hän kuoli jatkosodan aikana poltettuaan sitä ennen suuren osan arkistoaan.
MAALAISLIITON legendaarinen johtohahmo Kyösti Kallio (1873–1940) teki poliittista uraa keskikoulun pohjalta. Puutteellisen koulutuksen korvasi kuitenkin kokemus peräti nelinkertaisena pääministerinä.
Vuoden 1937 vaaleissa Kallio onnistui pudottamaan P.E. Svinhufvudin. Oman puolueen lisäksi tukea tuli ennen muuta Sdp:ltä, joka halusi ulos Svinhufvudin langettamasta hallituspaitsiosta. Kallio nimittikin Edistyspuolueen A.K. Cajanderin vetämän punamultahallituksen, johon Sdp kuului.
Seurauksena oli sisäpoliittisesti vakaa aika, joka ei kaivannut presidentin ohjausta. Huomiota herätti lähinnä Kallion uskonnollisuus ja raittius. Tilaisuuksissa ei tarjottu alkoholia. Linnan juhlissa ei tanssittu.
Kallio oli presidentti vuosina, jolloin Eurooppa vajosi maailmansodan syövereihin. Hänen roolinsa ulkopolitiikan johtajana jäi aika vähäiseksi. Kuuluisin tapaus oli lokakuussa 1939 vierailu Tukholmassa Pohjoismaiden valtionpäämiesten tapaamisessa.
Kun talvisota lopulta puhkesi, päätöksenteon keskiöön nousivat pääministeri Risto Ryti (ed), ulkoministeri Väinö Tanner (sd), diplomaatti J.K.Paasikivi ja puolustustaistelua johtanut Gustaf Mannerheim . Kun Kallio maaliskuussa 1940 allekirjoitti rauhansopimuksen edellyttämän valtakirjan, hän lausui kuuluisat sanat: Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tämä paperi. Puoli vuotta myöhemmin käsi halvaantui.
ENTINEN KANSANEDUSTAJA ja valtiovarainministeri, Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja vedettiin maan pääministeriksi, kun talvisota syttyi. Risto Heikki Ryti (1889–1956) johti valtuuskuntaa, joka neuvotteli maaliskuussa 1940 Moskovan rauhan neuvostojohdon kanssa.
Edistyspuolueen mies otti ura-askeleen presidentiksi, kun Kyösti Kallio vetäytyi ja kuoli. Valinnan tekivät vuoden 1937 valitsijamiehet. Samat henkilöt venyttivät presidenttikautta kahdella vuodella vuonna 1943. Tuo kausi jäi kesken, sillä Ryti allekirjoitti kesällä 1944 niin sanotun Ribbentrop-sopimuksen. Ryti takasi Saksan aseavun jatkamisen sillä, että Suomi ei tekisi Neuvostoliiton kanssa erillisrauhaa Saksasta riippumatta. Sopimus raukesi, kun Ryti erosi presidentin tehtävästä 1. elokuuta 1944.
Liberaali anglofiili oli välirauhan aikana johtamassa Suomea Saksan rinnalle. Julkisesti hän päätyi kehumaan Adolf Hitleriä ”nerokkaaksi johtajaksi”. Johtajat tapasivat Mannerheimin 75-vuotispäivillä kesäkuussa 1942, mikä sai Rytin luonnehtimaan vierasta ”hyvää tarkoittavaksi ja herkäksi ihmiseksi”. Kansallissosialismia presidentti kuitenkin vieroksui.
Rytin raskas jatkosota ei päättynyt syksyyn 1944. Hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä helmikuussa 1946 kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Lusiminen päättyi, kun presidentti J.K. Paasikivi päätti armahduksesta vuonna 1949.
CARL GUSTAF EMIL MANNERHEIMILLÄ (1867–1951) oli hieman samantapainen lapsuus kuin Svinhufvudilla ja Paasikivellä. Hänen vauras perheensä ei kuitenkaan hajonnut kuolemantapauksiin vaan hulttioisän huikentelevaisuuteen.
Lapsista tuli sukulaisten heittopusseja. Mannerheimin sopeutumisongelmat johtivat potkuihin Haminan kadettikoulusta. Hän sai uuden tilaisuutensa sotilasuraan Venäjän puolella ja se sujui paremmin. Suomeen palasi kesällä 1917 vallankumouksen tyhjän päälle jättämä kenraali.
Kotimaassaan melko tuntematon mies sai pian johtaakseen lähinnä amatööreistä koostuvan armeijan, jonka Saksassa koulutettu alipäällystö oli juuri sotinut maailmansodan rintamilla vastapuolella. Mannerheim ei pitänyt Saksasta, oli siellä vallassa kuka tahansa.
1918 hän lähti voitonparaatinsa jälkeen Ruotsiin, mutta sai kutsun takaisin, kun Saksan luhistumisen jälkeen piti löytää länsivalloillekin kelpaava hahmo. 1919 Mannerheimia valmennettiin lännessä sankariksi, joka hyökkäyksellään Pietariin kaataisi bolshevikit. Ajatus ei kuitenkaan saanut hyväksyntää kotimaassa, joten Mannerheim vetäytyi jälleen näyttämöltä.
Hänen apuaan kaivattiin taas 1930-luvulla sodan uhan kasvaessa. Talvisodan edellä marsalkka suositti alueluovutuksia, mutta otti puolustustaistelun johtaakseen, kun neuvoa ei noudatettu. Talvisodan jälkeisessä ahdingossa Mannerheim oli välikäsien kautta aktiivisimmin etsimässä turvaa Saksasta. Jälkikäteen tilille vietiin toiset miehet.
1944 Mannerheim luotsasi Suomen rauhaan. Virkanimikkeenä oli kevääseen 1946 asti presidentti, mutta se rooli oli vanhalle miehelle jo lähinnä symbolinen.
JOHAN-GUSTAF HELLSTÉN oli tamperelaisen kauppiaan poika, joka menetti äitinsä 4- ja isänsä 14-vuotiaana. Isä oli kuitenkin ehtinyt lähettää hänet opintielle. Lyseolaisena hän suomensi nimensä Juho Kusti Paasikiveksi.
Paasikivellä (1870–1956) oli neljäkin näkyvää uraa, kahdesti poliitikkona ja niiden välissä pankkimiehenä ja diplomaattina.
Kuuluisa linja mutkitteli. Sortovuosien myöntyväisyysmiehestä tuli 1918 Saksaan nojannut monarkisti. Pankistaan potkut saaneena puoluejohtajana hän säikähti 1930-luvun Saksan uutta menoa ja piti kokoomuksen tiukasti erillään oikeistoradikalismista.
Mieleen palasivat myös autonomiakauden opit suhteiden järjestämisestä Venäjään. Paasikivellä oli kokemusta jo Tarton rauhan neuvotteluista 1920. Kriisin tullen hänet lähetettiin 1939 Kremliin ensin välttämään talvisotaa ja sen päätyttyä suurlähettilääksi estelemään miehitystä.
Jatkosodan alkumenestys huumasi Paasikiven siinä missä monet muutkin, mutta sodan loppua kohden hänen pessimisminsä palasi.
Rauhaa ja sen jälkeistä uudelleen orientaatiota tekemään kaivettiin naftaliinista jo tsaarin aikana palvelleita vanhoja miehiä. Itsenäisyyden pelastivat puna-armeijan pysäyttänyt armeija, kotikommunistit kukistanut Sdp sekä valvontakomission ja Stalinin kanssa taitavasti aikaa pelannut Paasikivi.
Hänen urakkansa alkoi jo 1944 pääministerinä ja jatkui 1946–1956 presidenttinä. Seuraajalleen Paasikivi luovutti maan, jonka kansainvälinen asema oli olennaisesti vakaampi kuin se oli ollut hänen aloittaessaan.
URHO KALEVA KEKKOSEN (1900–1986) poliittinen ajattelu muuttui 1900-luvun aikana yhtä paljon kuin ympäröivän yhteiskunnankin.
Koko lapsuuden ja kouluvuodet jatkunut venäläistäminen nostatti kiihkeän ryssänvihan ja yhtä syvän epäluulon kommunismia kohtaan. Se johti väkivaltaankin 1918 Kajaanin sisseissä ja 1920-luvulla Etsivän Keskuspoliisin kuulustelijana.
Kielipoliittisesti UKK oli jyrkkä fennomaani, jonka vastenmielisyys ruotsia kohtaan sai lisäpontta urheilupoliittisista kahnauksista Ruotsin kanssa. Varhaisin käänne tapahtui ilmeisesti jo talvella 1931–1932, jolloin juristi Kekkonen oli Saksassa viimeistelemässä väitöskirjaansa. Natsien toimet herättivät, vaikkei Hitler vielä vallassa ollutkaan.
Kekkosesta tuli 1930-luvun edetessä yhä selvemmin punamultamies, joka pyrki tukahduttamaan ääriliikkeet molemmilta laidoilta. Talvisodan nostattama katkeruus ja jatkosodan kostonhuuma veivät aluksi mennessään, mutta suursodan kääntyessä hän loi nahkansa täydellisesti.
1944 syntyi se UKK, jonka tunsimme parhaiten: neuvostotiedustelun kanssa luontevasti asioinut ja isänmaan asiaa häikäilemättömästi omansa ohessa ajanut. Kekkosen kulta-aika koitti Stalinin kuoltua, jolloin hän löysi Nikita Hrushtshevista eräänlaisen sielunveljen. Lähentyminen oli kriiseihin johtanutta riskipeliä, mutta sillä taattiin etenkin talouden edut.
UKK:n viimeinen vuosikymmen vallassa oli tuskallista tulipalojen sammuttelua milloin sisä- milloin ulkopolitiikassa ja usein yhdistelminäkin. Hän jaksoi kuitenkin riittävän kauan, jotta Kremlin vanhenevista valtiaistakin alkoi olla jo puhti pois.
MAUNO HENRIK KOIVISTO (1923–2017) alkoi hoitaa Suomen tasavallan presidentin tehtäviä syyskuussa 1981, kun Urho Kekkonen pyysi ensin sairauslomaa ja lokakuussa eroa. Tammikuussa 1982 järjestettiin ennenaikaiset presidentinvaalit, jotka Koivisto voitti.
Koiviston tausta oli Suomen Pankissa ja valtiovarainministeriössä, joten hän oli presidenttinäkin tarkka talousmies. Maallista hyvää voitiin jakaa vain, jos sitä ensin pystyttiin luomaan. Koivisto hallitsi venäjän kielen, piti yllä suhteita Neuvostoliittoon ja samalla avasi Suomen tietä länteen muun muassa vierailemalla Yhdysvalloissa tapaamassa maan ylintä johtoa. Koivisto sai idän ja lännen välillä välittäjän aseman.
Koiviston presidenttikaudella Suomi ja Venäjä lopettivat maiden välisen YYA-sopimuksen, ja Suomi päätti hakea Euroopan unionin jäsenyyttä.
Kotimaan politiikassa Koivisto halusi johdonmukaisesti vahvistaa parlamentarismia, vähentää presidentin valtaa ja vahvistaa hallitusten ja eduskunnan asemaa. Hän sai läpi perustuslakiin muutoksen, joka estää presidenttiä hajottamasta eduskuntaa.
Koiviston kaudella presidentin toimikaudet rajattiin kahteen kauteen. Tämä päätös ei olisi koskenut vielä Koivistoa, mutta hän ei itse halunnut asettua ehdolle kolmannelle kaudelle. Eläkkeellä ollessaan Koivisto jatkoi aktiivista toimintaansa ja ehti kirjoittaa virkavuosiltaan muistelmateokset. Koivisto kuoli 93-vuotiaana 12. toukokuuta 2017.
MARTTI OIVA KALEVI AHTISAARI (1937–2023) oli ensimmäinen presidentti, jonka suomalaiset valitsivat suoralla kaksivaiheisella kansanvaalilla vuonna 1994. Suora kansanvaali vaikutti siihen, että Ahtisaari ja hänet ehdolle asettanut Sdp olivat etäällä toisistaan.
Kansa oli kyllästynyt poliittiseen eliittiin ja valitsi puoluepolitiikan ulkopuolisen Mara-ilmiön. Taustaltaan Ahtisaari oli diplomaatti ja Karjalan evakko.
Ahtisaaren kauden alussa Suomessa oli puoli miljoonaa työtöntä. Ahtisaari oli luvannut puuttua tilanteeseen ja perusti heti työllisyystyöryhmän, vaikka asia ei presidentin tehtäviin kuulunutkaan.
Ahtisaaren kauden merkittävimpiä asioita oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Näkyvyyttä toivat monet kansainväliset tapaamiset, kuten hänen Helsingissä isännöimänsä Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin huippukokous.
Ahtisaaren presidenttikausi päättyi maaliskuussa 2000. Hän ei asettunut ehdolle toiselle kaudelle. Ahtisaari ei vetäytynyt eläkeläiseksivaan perusti Crisis Management Initiativen eli CMI-järjestön, joka erikoistui kriisinhallintaan. Ahtisaaren uran huippukohta tuli presidenttikauden jälkeen, kun hän sai vuoden 2008 Nobelin rauhanpalkinnon vuosikymmenten työstään kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi.
Ahtisaari jättäytyi pois kaikesta julkisesta toiminnasta syksyllä 2021 muistisairauden vuoksi. Hän kuoli 86-vuotiaana 16. lokakuuta 2023.
TARJA KAARINA HALONEN (1943–) rikkoi monta lasikattoa, kun hänet valittiin vuonna 2000 tasavallan presidentiksi. Halonen oli ensimmäinen nainen ja ensimmäinen pääkaupunkiseudulta Suomeen valittu presidentti.
Hän ei kuulunut kirkkoon, oli kansalaisjärjestöaktivisti esimerkiksi seksuaalista tasa-arvoa kannattavassa SETA ry:ssä, eli avoliitossa Pentti Arajärven kanssa ja lukeutui vasemmistodemareihin. Koulutukseltaan Halonen on työmarkkinajuristi ja ehti toimia ulkoministerinä ennen presidentiksi valintaansa.
Halonen oli mutkaton ja julkisuudessa rennosti ja kansanläheisesti esiintyvä presidentti. Halosen kansansuosio oli erityisesti naisten keskuudessa korkea, joten hänet valittiin toiselle kaudelle 2006. Hän päihitti tiukassa kisassa Sauli Niinistön 51,8 prosentin äänisaaliilla vaalien toisella kierroksella.
Halosen toisella kaudella tuli voimaan presidentin valtaoikeuksia hallituksen eduksi supistanut perustuslaki. Presidentin vallan vähentäminen ei ollut Haloselle mieluinen ratkaisu, mikä johti siihen, että kautta leimasi välillä kitkeräkin valtaoikeuskeskustelu.
Halosta alkoivat viimeisien virkavuosien aikana kiinnostaa yhä enemmän kansainväliset tehtävät, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien YK:n toiminta. Hän oli myös aktiivinen Venäjä-suhteiden ylläpitäjä, minkä takia häntä on arvosteltu jälkisuomettuneisuudesta.
Halonen täytti 80 vuotta jouluaattona 2023. Hän esiintyy edelleen julkisuudessa. Merkkipäivänsä haastatteluissa hänellä ei ollut poikkipuolista sanottavaa Suomen Nato-jäsenyydestä, vaikka hänet tunnettiin presidenttikausillaan varauksellisesta suhtautumisesta Nato-jäsenyyteen.
SAULI VÄINÄMÖ NIINISTÖ (1948–) valittiin presidentiksi 2012. Hän oli kuusi vuotta aiemmin hävinnyt niukasti Tarja Haloselle. Niinistön kansansuosio on ollut ennätysmäinen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa Niinistö valittiin jatkokaudelle jo ensimmäisellä kierroksella historiallisen korkealla 62,7 prosentin kannatuksella.
Kokoomus toivoi Niinistöä presidenttiehdokkaaksi jo vuonna 1999. Silloin hän sanoi, että yksinkertaiseen, jopa askeettiseen elämäntapaan tottunut, puolivallaton leskimies ei ole omiaan presidentin tehtäviin.
Niinistö ponnisti politiikan huipulle Turun hovioikeuden tuomioistuinjuristin ja Salon kaupunginvaltuutetun tehtävästä. Ministerin ura alkoi 1995 Paavo Lipposen (sd.) hallituksesta. Niinistöstä tuli Suomen pitkäaikaisin valtiovarainministeri ja tiukka kirstunvartija. Rahaministerin tehtävä lama-ajan Suomessa on heijastunut Niinistön presidenttikausiin. Hän on pysynyt tarkan taloudenpidon unilukkarina.
Niinistön toisella kaudella ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat korostuneet yli kaiken muun.Maan sotilaallinen liittoutumattomuus päättyi, kun Suomi huhtikuussa 2023 liittyi puolustusliitto Natoon. Natoon liittyminen eteni hyvin nopeasti sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan helmikuussa 2022.
Suomen Nato-jäsenyyttä täydennettiin vuoden 2023 lopussa Suomen ja Yhdysvaltojen välisellä DCA-sopimuksella, joka määrittelee ehdot Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistoiminnalle myös kriisitilanteissa. Niinistön kahdesta kaudesta on vajaat kaksi kuukautta jäljellä. Hän ei jääne toimettomaksi vaan pysynee aktiivisena eläkeläispresidenttinä.
Teksti: Jari Heino, Hannu Miettunen, Kirsi Turkki (Turun Sanomat).
Grafiikka: Elina Nurmi (Turun Sanomat).