Häpeä on paras opettaja -metodi oli ennen vanhaan yleisesti käytössä opinahoissa ja työpaikoilla. Tämä tarkoitti sitä, että kokemattoman annettiin tarkoituksella epäonnistua ja joutua naurunalaiseksi. Kiukusta sekä kyynelistä voimansa ammentanut menetelmä opetti, mutta jätti syvät arvet.
Englantilainen sotilasvaltuuskunta kritisoi jo 1920-luvulla Suomen asevoimia kyseisestä tavasta, mikä oli romuttanut kantahenkilökunnan työilmapiirin, tehokkuuden ja moraalin. Erityisen harmillista oli tavan periytyminen aikana, jolloin paremmasta ei ollut tietoa.
Äijätyöpaikoilla yleisen ”vittuilu on välittämistä” -ajattelun voi nähdä häpeä-metodin jalostuneena versiona. Parhaimmillaan hurtti huumori huvittaa koko joukkoa ja siivittää työntekoa, mutta pahimmillaan se on koulukiusaamisen jatke.
Huumorin ja kiusaamisen raja on veteen piirretty viiva. Mikäli ei ole täysin varma, miten työtoveri herjanheiton kokee, mölyt on syytä pitää mahassa. Silloin kun sammakko karkaa suusta, on osattava pyytää anteeksi.
Auranmaan Viikkolehden tekemän työpaikkakiusaamiskyselyn perusteella on edelleen yhteisöjä, joissa asiat yritetään saada sujumaan epäasiallisin menetelmin. Tokihan pienempiä tai isompia ristiriitoja syntyy kaikilla työpaikoilla. Ne ratkotaan puhumalla eikä niitä saa päästää kiusaamisen asteelle.
Kiusaamiseksi koettu käytös on kitkettävä pois, vaikka se vaatisi rutkasti ponnisteluja koko työyhteisöltä. Kiusatuksi tullut tarvitsee apua ja vielä enemmän sitä voi tarvita itse kiusaaja.