Haaveilu pitää mielen virkeänä. Jos vain osaa haaveilla. Omaa kykyäni epäilen, ainakaan en ole koskaan osannut haaveilla kovinkaan isosti. Jos yleismaailmallisia toiveita maailmanrauhasta ja sellaisesta ei oteta laskuihin, konkreettisesti isoin unelmani on ollut pikkutyttönä haaveilemani oma hevonen, joka toisaalta kyllä oli mittasuhteiltaan pienelle ihmiselle melkoisen isokokoinen unelma. Muutoin haaveeni ovat tupanneet olemaan kohtuullisen pieniä ja tylsän arkisia. Tai koskeneet lasteni eikä omaa onnellisuuttani.
Sen sijaan, että olisin unelmoinut upeista titteleistä ja isosta palkasta, olen haaveillut mielekkäästä ja merkityksellisestä työstä ja siitä, että tekemästään työstä saisi arvostusta. Maailmanympärysmatkojen ja suurien seikkailujen sijasta unelmoin luontoelämyksistä ja siitä, että asiat sujuvat ja toimivat. Kartanon tai luksuslukaalin sijasta haluaisin mummonmökin ja Louis Vuittonin sijasta minulle kelpaa oikein hyvin kierrätyskäsilaukku. Käsilaukun merkillä ja hinnalla ei ole mitään merkitystä, kaikki sinne katoaa kuitenkin.
Saattaa vaikuttaa siltä, että poden mielikuvituksen puutetta, mutta kyllä minä osaan mielikuvitella. Esimerkiksi heti, jos lapset eivät vastaa puhelinsoittooni, kuvittelen kaikki mahdolliset kauheudet, mitä on voinut sattua. Haaveilun suhteenkin olen oppinut, että kannattaa varoa, mitä toivoo.
Useamman vuoden toivoin, että puolison musiikkimaku muuttuisi paremmaksi. Kun sitä ei luonnollisestikaan tapahtunut, päätin säästää itseäni ostamalla puolisolle kuulokkeet. Nyt ääniympäristö on kyllä siedättävämpi, mutta mies ei kuuntele minua enää sitäkään vähää kuin tähän asti.
Haaveilun suhteen olen, ikävä kyllä, myös kyynistynyt, kun on alkanut tuntua siltä, että vaikka kuinka mitätön ja pieni toive olisi, ikinä se ei toteudu vaan yleensä ihan päinvastoin. Silti yllätin itseni unelmoimasta mahdottomia.
Joskus jonkin asian ymmärtää vasta, kun sen on sanonut ääneen. Näin kävi, kun selitin työkaverille, miten olen tallentanut itselleni lukuisia letintekovideoita. Sain siis itseni kiinni haaveilusta. Lettivideokokoelmassahan ei ole mitään mieltä, kun huomioidaan kaksi seikkaa. Ensinnäkään en osaa tehdä itselleni edes ranskalaista lettiä. Ja toiseksi, taitavakaan tekijä ei minun liukkaasta hiirenhännästäni loihdi ranteenpaksuisia näyttäviä lettejä. Ei ehkä isosti unelmointia tämäkään, mutta ihan tyylipuhdasta haaveilua. Ja aivan turhaa, mutta silti omituisella tavalla tyydyttävää.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi