Yritin viikonloppuna jotakin, mikä ei kuulemma miehisiltä putkiaivoilta onnistu – moniajoa. Siis kahden tai useamman asian tekemistä yhtä aikaa. Ei onnistunut. Yritys oli tuomittu epäonnistumaan, varsinkin kun toinen asia oli mukava ja toinen ikävä. Mukava osuus oli, että tartuin pienen tauon jälkeen taas Juha Itkosen romaaniin, tällä kertaa jo vuonna 2007 ilmestyneeseen teokseen Kohti. Ensimmäisen kolmanneksen perusteella kyseessä on hieno romaani erilaisten ihmisten – lähinnä sukulaisten – yrityksistä ymmärtää toistensa erilaisia maailmoja. Ei siitäkään tunnu oikein mitään tulevan.
Ymmärtämisen yrittämisestä oli kyse myös toisessa asiassa, jota tein: selailin vähän väliä kännykästä uutisia itärajalta.
Raja railona aukeaa./Edessä Aasia, Itä./Takana Länttä ja Eurooppaa;/varjelen, vartija, sitä. Näin riimitteli Uuno Kailas vuonna 1931.
Erinäisten vaiheiden jälkeen ja lähes sata vuotta myöhemmin ollaan taas samassa tilanteessa. Miten tässä taas näin kävi?
Yritin ymmärtää Venäjää viimeksi kesällä, kun luin nyt jo edesmenneen Martti J. Karin ja Antero Holmilan kirjan ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii”. Hyvä kirja, mutta en sen lukemisen jälkeenkään ymmärtänyt, miksi Venäjä toimii omia etujaan vastaan. Kerta toisensa jälkeen hämmästyttää, miten Venäjän politiikassa onnistutaan kääntämään asiat päälaelleen. Jos Venäjä työntää puoliväkisin massoittain ihmisiä Suomeen ja Suomi sulkee rajan, Venäjä uhriutuu ja syyttää naapureitaan yrityksistä eristää Venäjä.
Suomi on monella tapaa mainio maa, mutta naapuri on aivan mahdoton.
Annoin siis huonojen uutisten häiritä viikonlopun rentoutumista sortumalla doomscrolling-käyttäytymisen. Sen voisi kääntää vaikka tuomioselailuksi. Eli ihminen viettää tuntikausia selaten toinen toistaan huonompia uutisia ja ahdistuu. Huonoja uutisiahan riittää vuodesta toiseen. Korona, Ukrainan sota, Lähi-idän sodat, Venäjän toiminta Suomen rajoilla ja muualla, Trumpin kannatus.
Huonot uutiset eivät vähentyneet niitä selaamalla, mutta hyvästä kirjasta jäi paljon lukematta.
Päätä ei voi pitää koko aikaa pensaassa, mutta välillä voi. Maailman menosta pitää pysyä perillä, mutta ei sitä kaiken aikaa kannata murehtia. Kysyin asiaa jopa tekoälyltä. Ystäväni Bing antoi ihan hyviä vinkkejä: aseta rajat, keskity positiivisiin uutisiin, käytä muita tapoja rentoutua, keskustele jonkun kanssa, opasti tekoäly ahdistunutta uutisen lukijaa. Siis kännykkä pois kädestä ja kirja tilalle.
En voi olla vähän nostamatta omaakin häntää. Jos Iltapäivälehden lukeminen ahdistaa, kannattaa vaihtaa paikallislehteen. Paikallislehdistä löytää hyviäkin uutisia ja huonotkin uutiset ovat ihmisen kokoisia, sellaisia joiden kanssa kyllä pärjää.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi