Aiemmin ajatuksena oli, että vanhaan kouluun voisi kunnostaa tiloja yhdistysten kokoontumistiloiksi, mutta kunnassa on vapautunut muita yhdistysten käyttöön soveltuvia tiloja, joten sille ei ole enää tarvetta.
Esimerkiksi apteekin talossa eli vanhassa virastotalossa on kunnan omistama tila, missä on viimeksi toiminut Jokivarsikumppanien toimisto. Tila jäi tyhjäksi Jokivarsikumppanien muutettua Auranmaan Taitotaloon Pöytyälle.