Aluevaltuutetuille tehty kysely siitä, mistä hyvinvointialueen pitäisi säästää, osoittaa koko järjestelmän rakenteellisen ongelman (s. 6). Jo hyvinvointialueita perustettaessa tiedostettiin se, että jos rahoitus tulee valtiolta, myös valta on valtiolla. Käytännössä nykyinen järjestelmä merkitsee, että valtiovarainministeriö määrittelee, millaisia julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita Suomessa on saatavilla.
Päätösvalta hyvinvointivaltion – jos sellaisesta kohta voidaan edes puhua – keskeisimmistä palveluista eli sosiaali- ja terveyspalveluista on kovin kaukana palveluita käyttävien arjesta. Käytännössä niihin voi vaikuttaa vain eduskuntavaaleissa.
Vaaleilla valitut aluevaltuutetut ovat mahdottoman edessä. Koska aluevaltuustolla ei ole valtaa päättää rahoituksesta, sen mahdollisuudet toimia ovat hyvin rajalliset.
Kyselyssä suosituimmaksi säästökohteeksi nimettiin vuokra- ja ostotyövoimasta säästäminen. Aluevaltuutetut tietävät varmasti itsekin, että kallista vuokratyövoimaa käytetään nytkin vasta pakon edessä. Silti sitä käytetään paljon, sillä moni valitsee mieluummin keikkatyön kuin vakituisen viran. Kysyä sopii, miksi? Julkisella sektorilla on työnantajana peiliin katsomisen paikka.
Moni aluevaltuutettu säästäisi myös hallinnosta. Sieltä saattaisi höylättävää löytyäkin. Ongelma on, että säästöjä etsivät juuri hallinnon virkamiehet. Heidän pitäisi siis sahata oksaa, jolla istuvat.