Vanhan vitsin mukaan alokkaan asento oli niin huono, ettei sitä voinut korjata. Piti tehdä kokonaan uusi. Hallinnollisissa päätöksissä tilanne on vaikeampi. Huonoa päätöstä on usein mahdoton perua, vaikka pitäisi tehdä kokonaan uusi päätös. Auranmaalla hyvä esimerkki huonosta päätöksestä on Tarvasjoen liittyminen Lietoon. Tarvasjoella on saatu kovaa kyytiä. Pöytyäkin olisi ollut tarjolla, mutta myöhäistä huutaa kun maito on maassa.
Vaikka sote-uudistuksen alkamisesta on vasta kymmenen kuukautta, jo nyt näyttää siltä, että maito on pahasti maassa eikä sitä sieltä käy litkiminen. Alunperin tarkoitus oli hyvä. Terveyskeskukset olivat retuperällä, minkä vuoksi erikoissairaanhoito kuormittui ja rahaa paloi. Nyt näyttää siltä, että terveyskeskusten toimimattomuus korjataan lopettamalla ne kokonaan. Jos ei nyt aivan kaikkia niin ainakin melkein.
On sula mahdottomuus, että perusterveydenhoito paranisi ja erikoissairaanhoidon tarve vähenisi, jos lähin henkilökohtainen palvelu on sadan kilometrin päässä ja sielläkin on käsittämättömät jonot. Realismia ei ole se, että merkittävä määrä julkisten terveys- ja sosiaalipalveluiden asiakkaista siirtyisi käyttämään digitaalisia palveluita. Palvelubussit voisivat olla toimiviakin, mutta käykö liikkuvien palveluiden kanssa vähän samalla lailla kuin kävi Tarvasjoen kirjastoautolle. Vähän aikaa se kulki vaan eipä kulje enää.
Vielä hullummaksi tilanne menee, jos hyvinvointialueita aletaan yhdistää toisiinsa, niin kuin monet ovat ennustaneet. Kun hallintoyksikön koko kasvaa, siitä ei suinkaan tule tehokkaampi vaan tehottomampi. Kohta Suomessa on puolenkymmentä hyvinvointialuetta, joissa suurin osa rahoista kuluu byrokratian pyörittämiseen ja keikkalääkärien käsittämättömiin liksoihin.
Suomalaisessa päätöksenteossa on helmasyntinä se, ettei kokonaisuuksia nähdä. Jos terveyspalvelut ajetaan maaseudulta alas, se on kova isku maaseudun elinvoimalle. Suomi on kokonaisuus. Jos maaseutu näivettyy, koko maa voi huonosti. Perunat kasvavat Turun torilla kovin huonosti. Elävää maaseutua tarvitaan paitsi ruokkimaan kaupungit myös ihan itsensä vuoksi.
Päättäjien olisi hyvä katsoa tilastoja, jotka osoittavat, että terveydenhoitoon käytetään meillä pohjoismaisittain vähän rahaa. Sitäkin tilastoa voisi katsoa, ettei veroaste ole meillä pohjoismaisittain älyttömän korkea ja se on vieläpä laskussa.
Mikä on hyvinvointialueille valittujen luottamushenkilöiden rooli? Onko alueellinen demokratia pelkkä kumileimaisin, kun rahahanaa käännellään valtiovarainministeriössä.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi