Koska emme juurikaan tunne sieniä, keräämme vain suppiksia ja kantarelleja. Siis suppilo- ja keltavahveroita. Työnjako on sangen toimiva. Jostain syystä uutisten haisteluun harjaantunut nenäni löytää myös sieniä aika hyvin. Minä löydän paikan ja osoitan sitä sitten vaimolle, joka puoli vuotta nuorempana ja huomattavasti notkeampana tätitanssinharrastajana sitten kerää vahverot talteen.
Tämän ammatin harrastajat ovat tunnetusti uteliaita eli hienommin sanottuna tiedonhaluisia. Olen aina harmitellut sitä, etten tunnista linnuista kuin pikkulinnun ja pulun ja sienistä juuri ja juuri nuo äsken mainitut vahverot. Mutta voihan asiassa ottaa nykytekniikan avuksi.
Netissä on jos jonkinlaista applikaatiota, joilla voi ottaa sienestä kuvan ja ohjelma kertoo hetken nettiä selailtuaan, mikä sieni on kyseessä. Tai ainakin luulee kertovansa. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy näet useampikin lehtijuttu siitä, että sieniapplikaatio on suuntaa antava, mutta siihen ei voi luottaa. Asiantuntijat neuvovatkin luottamaan edelleen sienikirjaan. Sieniä syödessä kun sinne päin -tieto on aika vaarallista.
Kyseessä on siis mitä tyypillisin nykyistä tietotekniikkaa edustava asia. Sen pitäisi toimia ja periaatteessa se toimiikin, mutta käytännössä sillä tekisi mieli heittää vesilintua – tässä tapauksessa merimetsoa, joita on liikaa.
Huolimatta siitä, ettei sieniapplikaatiota voi käyttää varmana tietolähteenä ruokasieniä kerätessä, voi sillä viihdyttää itseään. Ohjelmalla voi laajentaa yleissivistystään sienistä ja luulla tunnistavansa niitä, joskin tieto on sellaista kuin se netissä yleensä on – epävarmaa. Parhaiten ohjelma toimii kirjan tavoin. Ohjelmaa selaamalla voi opiskella vaikka sitä, kuinka monta erilaista rouskulajia metsissä kasvaakaan. Ja oppia, että vaikka osa rouskuista on hyviä ruokasieniä, osa on myrkyllisiä.
Sienestyksessä on sekin hyvä puoli, että tulee vietettyä laatuaikaa vaimon kanssa. Se on kuulemma pitkässäkin parisuhteessa tärkeää. Sienten tunnistamista varten taidan kuitenkin mennä kurssille, missä koiria opetetaan etsimään sieniä. Tietotekniikka pettää lähes aina, mutta koiran kuono ei petä koskaan.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi