Hyvinvointialueella mietitään kuumeisesti, miten pahasti alijäämäinen budjetti saataisiin lähemmäs tasapainoa. Valtakunnallisesti alijäämää on hyvinvointialueilla yli miljardi, Varsinais-Suomessa 122 miljoonaa. Alueita vertailtaessa on otettava huomioon paitsi asukasluku myös se, missä vaiheessa suunnittelu oli vuodenvaihteessa hyvinvointialueiden aloittaessa. Tiedossa on, että Varsinais-Suomi lähti liikkeelle pahasti takamatkalta.
Summia kauhisteltaessa on hyvä pitää mielessä, että Suomen palvelutaso kustannukset ovat vertailumaihin nähden pienet. Vuonna 2020 Suomi käytti 9,5 prosenttia bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon. Ruotsissa vastaava luku oli 11,5 ja Tanskassakin 10,5.
Liikaa rahaa ei sote-palveluissa ole ollut ennenkään. On suuri kiusaus säästää palveluista tavalla, joka voi tuoda säästöä lyhyellä tähtäimellä, mutta lisätä kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Asiaa tuskin helpottaa, että toisin kuin usein väitetään, suuret organisaatiot eivät ole tehokkaita vaan kankeita ja byrokraattisia. Kun Varhan hallinnossa työskentelevä henkilö miettii säästöjä, hän tuskin löytää niitä hallinnosta.
Hyvinvointialueiden rahoitusta pohdittaessa on hyvä pitää mielessä, että suurin osa suomalaisista kertoo maksavansa veroja mielellään, kunhan verojen vastineeksi saa palveluita. Hyvinvointialueiden rahojen päällä istuvan valtion pitäisikin miettiä, ovatko veronalennukset nykyisessä tilanteessa järkevää politiikkaa. Ihmisiä ei kannata säästää sairaiksi, sillä varhainen hoito on edullisin vaihtoehto.