PÖYTYÄ/Kyrö. Kaija Arvola on aikanaan opetettu arvostamaan työtä ja työntekoa. Samaa oppia hän on välittänyt omille lapsilleen.
–Sillä ei ole väliä, mitä työtä tekee. Tärkeintä on, että tekee työnsä hyvin, Arvola sanoo painottaen ahkeruuden lisäksi rehellisyyttä.
Yhdeksän lapsen äitinä Arvola teki monta vuotta äidin työtä ja kertoo olevansa siitä onnellinen. Hänestä on ollut ihanaa, kun on ollut lapsia, eikä ole tarvinnut potea yksinäisyyttä. Hän on myös tykännyt lasten hoitamisesta ja siitä, että on saanut nähdä lasten kasvun. Pientä vauvaa voisi hänen mukaansa katsella loputtomiin.
–Edelleenkin tykkään katsella vauvoja, vaikka hoitaa en enää jaksakaan. Ja niitä hetkiä todella kaipaan, kun oli elämää ympärillä. Toisaalta ne ajat ovat voimavara, josta voi ammentaa mukavia muistoja, Arvola sanoo.
Lapsiperheajasta on Arvolan kohdalla vierähtänyt aikaa. Jälkikasvua on neljännessä polvessa, ehkäpä pian jo viidennessä polvessa, sillä ensimmäinen lapsenlapsenlapsista on kesällä menossa naimisiin.
LASTENLAPSIA Arvolalla on 45 ja 64. lastenlastenlapsi syntyi viime lauantaina. Ihan kaikille ei enää joululahjoja pakata, mutta jokainen voi halutessaan poiketa mammalle kylään ja mukaansa voi saada mamman neulomat villasukat.
–Menin 17-vuotiaana naimisiin ja vanhin lapsista syntyi, kun olin 18. Isovanhemmaksi tulin 38-vuotiaana, Arvola kertoo.
Kymmenen vuotta Arvolaa vanhempi Heikki-puoliso löytyi Arvolan työskennellessä kesäapulaisena Heikin kaupassa. Kuusi vuotta sitten menehtyneestä puolisostaan Arvolalla on lämpimät muistot.
–Heikki piti minusta ja lapsista hyvin huolta.
Isossa perheessä arki pyöri, kun jokainen teki oman osuutensa. Pienimpien hoidossa isommista sisaruksista oli Arvolan mukaan apua ja jokainen myös osallistui omien mieltymystensä mukaan kodin töihin kuten siivoamiseen tai leipomiseen.
Äitiydestään nauttinut Arvola rohkaisee muitakin ryhtymään vanhemmuuteen nuorina, sillä silloin muun muassa jaksaa yövalvomisiakin paremmin. Arvola myös kannustaa hoitamaan lapset itse ja huomauttaa, ettei pieni lapsi vaadi eikä tarvitse paljon muuta kuin rakkautta. Se aika, jolloin lapset ovat pieniä, menee hänen mukaansa nopeasti ohi.
–Se on menoa sen jälkeen, kun ensimmäinen lapsi lähtee kouluun. Ensimmäisen mentyä ei huomaakaan, kun viimeinenkin on mennyt.
ARVOLAN mukaan töitä ehtii tehdä lasten kasvettuakin. Hän itse ehti työskennellä reilu 20 vuotta. Isoa eläkettä siinä ei kertynyt, mutta Arvola kertoo tulevansa eläkkeellään hyvin toimeen sovittamalla kulutuksen tuloihin. Arvolan vaatimukset elämälle eivät toisaalta ole ylenpalttiset, vaan hän osaa olla kiitollinen ja tyytyväinen muun muassa siitä, että saa asua Suomen kaltaisessa kauniissa maassa ja olla terveenä.
Arvolan elämässä on ollut myös surua, mutta suruista hän on selvinnyt elämänmyönteisellä asenteella ja uskon avulla. Surujen keskellä hän kertoo pyrkineensä olemaan kiitollinen ja iloitsemaan niistä päivistä ja hyvistä hetkistä, joita on ollut.
Puolisonsa lisäksi Arvola on menettänyt yhden lapsistaan, kaksi lastenlasta sekä vävyn. Paavo-poika kuoli äkillisesti vain 16-vuotiaana. Paavon kuoltua Arvola kertoo miettineensä, miksi Paavo joutui lähtemään ennen Arvolan muistisairasta äitiä. Häntä lohdutti kauniit sanat, joita hänelle Paavosta kerrottiin. Muun muassa Paavon alakouluaikainen opettaja kertoi keskustelleensa usein välituntisin Paavon kanssa, ei opettajana vaan tasaveroisena keskustelukumppanina, ja oppineensa paljon Paavolta.
–Olen turvani laittanut ikiaikaiseen Jumalaan, joka on iloissa ja suruissa mukana, Arvola sanoo ja kiittelee ympärillä olevia lestadiolaisia uskonystäviä, joiden tuki on ollut voimavara suurissa suruissa.
Äitienpäivää Arvola viettääkin kiitollisin mielin. Aiempina vuosina hänellä oli tapana laittaa ruokaa koko suvulle. Nyt kun sukua on niin paljon, etteivät kaikki mahtuisi kerralla Arvolan paritaloasuntoon, hän on luopunut kestitsemisestä. Mamman maittavia aterioita jälkipolvi pääsee kuitenkin halutessaan muulloin maistelemaan.
–Lapseni ovat minulle lapsia niin kauan kuin elän, Arvola miettii.