Suurin osa toiminnasta tapahtuu nykyisin kuitenkin sähköisesti. Toimistotilan merkitys on vähentynyt.
–Harva tulee paikalle toimistoon ja etätyötäkin tehdään paljon. Taitotalossa olevat pienemmät tilat sopivat meidän tarpeisiin paremmin, kertoo Jokivarsikumppaneiden toiminnanjohtaja Taina Sainio .
Jokivarsikumppaneiden toiminta-alue kattaa Auran, Kosken, Marttilan, Oripään, Pöytyän, Loimaan ja Someron.
Tarvasjoki kuuluu nykyisin Turun seudulla toimivaan Varsin Hyvään.
Muuton lisäksi Jokivarsikumppaneilla on tarkoituksena liikkua entistä enemmän laajalla toiminta-alueella.
–Meillä on suunnitteilla, että jatkossa pitäisimme kerran kuussa pop up -toimistoa eri puolilla toiminta-aluetta, Sainio kertoo.
Uusia hakemuksia kesällä
Alkamassa oleva uusi Leader-kausi on aiheuttanut viivästystä tukien hakemiseen. Vuoteen 2027 ulottuvalla kaudella Jokivarsikumppaneilla on jaettavana 4,2 miljoonaa euroa. Jakoperusteet ovat kuitenkin vielä osin valmisteilla. Neuvontaa Jokivarsikumppaneilta saa kuitenkin kaiken aikaa.
–Uusia hakemuksia ei tällä hetkellä voi aloittaa, koska sähköinen hakujärjestelmä ei ole vielä valmis. Myös myöntämiskriteerit ovat vielä osin kesken. Kesään mennessä asioiden pitäisi olla selvillä. Meillä on osasto Okrassa. Siihen mennessä pitäisi olla selvillä, miten tukia haetaan. Sillä aikataululla lopulliset päätökset voisi saada syksyllä, Sainio sanoo.