–Hyvin on sujunut, vaikka vasta kuukausi sitten laitettiin ensimmäisen kerran reen eteen, Kylämäki kehaisi.
4H-yhdistyksen pisteellä pääsi kokeilemaan lumikenkiä, joiden avulla kierrettiin rasteilla tutustumassa jokamiehenoikeuksiin.
–Hyvin näillä pääsee hangessa eteen päin. Ensin ajattelin, että kolkkaavatko yhteen kun ovat niin leveät, mutta mainiosti toimivat, Heidi Wahlroos tuumi.
Paimionjoki-yhdistyksen pisteellä pääsi muun muassa tutustumaan vesiötököihin.
–Paimionjoen vettäkin meillä on tai ainakin oli, sillä se tahtoo mennä pakkasessa jäähän, kertoi Henna Juntunen Paimionjoki-yhdistyksestä.
Pulkkamäkikin Nuortentalon pihalta löytyi sekä Tapani Yli-Mattilan tekemä hiihtolatu.
–Hiihtäjiä ei ole kovin paljon näkynyt, mutta muuten on mukavasti porukkaa, kertoi päivän antiin tyytyväinen Ollilan seudun kylätoimikunnan puheenjohtaja Tapani Yli-Mattila .