Viime viikonloppuna tein hämmentävän havainnon: olen muuttunut näkymättömäksi. En tarvinnut siihen edes Aapelin luoman Koko kaupungin Vinskin näkymättömyyspulveria. Taikatemppuun riitti pelkästään läsnäolo sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Sopiva paikka oli kirjasto ja aika viikonloppu.
Olin omatoimiaikana kirjastossa selaamassa nettiä ja itseni lisäksi siellä oli pelkästään seniori-ikäinen lainaaja, joka hänkin poistui pian.
Silloin se tapahtui. Kirjastoon asteli suurin piirtein kymppikesäinen poika, joka katseli ympärilleen muutaman metrin päässä minusta ja totesi isoon ääneen: ”ei täällä oo ketään”. Näkymättömyyteni oli ilmeisesti jaksottaista, koska hetken päästä hän kysyi minulta, miksei ”se kassanainen” ollut paikalla. Kerroin hänelle kirjastonhoitajan olevan lauantaisin vapaapäivällä.
Näkyväisyyteni jäi tilapäiseksi, sillä seuraavaksi poika soitti muutaman puhelun ja kertoi tyytymättömänä, ettei kirjastossa ole ketään.
Onneksi yhteinen oleskelumme sai kuitenkin onnellisen lopun: kun olin lähdössä, kirjastoon asteli pari hiukan vanhempaa poikaa, jotka suostuivat pelaamaan tilapäisen seuralaiseni kanssa minulta vapautuneella koneella.
Eihän tämä tietenkään harvinaista ole. Varsinkin melkoinen osa seniori-ikäisistä kansalaisista huomaa harva se päivä, ettei heitä nähdä saati kuulla, hyvä kun muistetaan edes väistää. Näkymättömyyden kokemuksia on ollut esimerkiksi Satu Silvolla, jonka 60-vuotisjuhlaesityksen Näkymätön nainen ensi-ilta on tulevana keskiviikkona.
Hän ei toden totta ole kokemuksensa kanssa yksin, sillä keskusteluissa kymmenen vuotta nuorempien näyttelijätovereidensa kanssa Silvo kertoo näiden huomanneen yhtä lailla, ettei heitä enää oikein noteerata.
Pitäisikö tämä vaan hyväksyä? Ei taatusti. Mielestäni jo lapsille sopii opettaa, että ”näkymättömiä” ihmisiä ei ole. Ei koulun välitunnilla (yksin jätetyt luokkatoverit), ei koulun käytävillä (laitoshuoltajat) kuin missään muuallakaan.
Jos oikein hyvin käy, nämä tulevaisuuden toivot opettavat vielä vanhempansakin ottamaan huomioon ja näkemään myös ne ihmiset, jotka eivät pidä porua itsestään. Siitä saattaa olla paljon hyötyä niin entisille näkymättömille kuin heidän näkijöilleenkin.
toimittaja evp.
Päivi Perkiö
phperkio@gmail.com