LIETO/Tarvasjoki. Kertun tuvan piha Tarvasjoella loistaa jälleen upeassa jouluvalaistuksessa. Paikallisten yhdistysten ja seurakunnan yhteistyössä loihtimissa valoteoksissa riittää ihasteltavaa kaikenikäisille ja moneen makuun. Tunnelma Kertun tuvan pihalla onkin yhtä aikaa satumaisen kaunis ja humoristisen hyväntuulinen unohtamatta joulun sanomaa. Tuore lumi vielä viimeisteli sunnuntaina avatun jouluidyllin.
Kertun tuvan valopiha pystytettiin ensimmäisen kerran viime vuonna Tarvasjoen Lions Clubin aloitteesta.
–Lions Club järjesti aiempina vuosina ilotulituksen uuden vuoden aattona, mutta se päätettiin lopettaa. Viime vuonna ehdotin, että järjestetään tilalle valopiha, Tarvasjoen Lions Clubin tämän kauden presidentti Tiina Rauhala kertaa.
Valopihasta onkin iloa pidemmäksi aikaa kuin ilotulituksesta. Tänä vuonna sähkön korkea hinta mietitytti, mutta Lions Club päätti kustantaa sähkölaskun viime vuoden tapaan yli loppiaisen eli 7.1. asti.
–Kertuntuvan piha on täydellinen paikka, sehän on kaikkien kyläläisten piha keskellä kylää, Rauhala tuumaa valopihan paikasta ja kehuu Kotiseutuyhdistys Tarvaisten talkoilla kunnostaman Kertun tuvan idyllisyyttä sekä puutarhaa.
Viime vuonna, koronan jyllätessä, paikka myös koettiin turvalliseksi ja rauhalliseksi kaikkien nauttia valoteoksista ja tunnelmasta ilman ihmispaljouksia. Rauhalan mukaan valopihasta tuli valtavasti positiivista palautetta.
–Kävijöitä oli paljon, eri ikäisiä eri kunnista, myös päiväkodista tehtiin retkiä valopihalle, Rauhala kertoo ja mainitsee Kertun tuvan pihalle laitetut pöytäryhmät, jotka mahdollistavat talvisen piknikin valopihan ihailun yhteydessä.
Valopihan toteutus on mitä ilmeisemminkin ollut myös kaikille yhdistyksille mielekästä yhteistä tekemistä. Kaikki viime vuonna osallistuneet osallistuivat myös tänä vuonna ja neljä uuttakin tahoa lähti mukaan. Valoteosten toteutuksesta ovat vastanneet Lions Clubin lisäksi Tarvasjoen Martat, Tarvasjoen vanhempainyhdistys, Eläkeliiton Tarvasjoen yhdistys, Tarvasjoen Urheilijat, MLL Tarvasjoki, Tarvaiset, Suurilan kyläyhdistys, Tarvasjoen Nuorisoseura, Tavis ry, Poutapilven päiväkoti ja Liedon seurakunta.
–On ollut upea nähdä, kun eri yhdistykset puhaltavat yhteen hiileen ja tekevät valopihasta yhdessä kauniin, tunnelmallisen pihan, Rauhala iloitsee ja toteaa, ettei valoteosten toteutus ole mikään keskinäinen kilpailu.
Jotkut tuovatkin pelkät valoketjut, toiset taas tekevät teostaan useita päiviä.
–Kaikkien valoteokset ovat yhtä tärkeitä ja tervetulleita, Rauhala toteaa.
Valopiha Kertun tuvalla (Hämeen Härkätie 639, Tarvasjoki) 7.1. asti. Vapaa pääsy.