PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen yhtenäiskoulun toista luokkaa käyvät Minka Harinen ja Eveliina Kulmala kertoivat käyneensä jonkun kerran sienimetsässä. Lähinnä korinpohjalle oli kertynyt kantarelleja, mutta Minka sanoi löytäneensä myös herkkutatteja. Tosin hän paljasti, etteivät sienet ole hänen suurinta herkkua.
–En tykkää niistä ollenkaan, ja siksi syön metsässä mieluummin mustikoita.
Myöskään Eveliinalle eivät sienet oikein maistu ja lisäksi hän kertoi vasta harjaannuttavansa katsettaan sienimetsässä.
–Välillä on tylsää, kun sienikatseeni ei toimi ollenkaan, hän murehti.
Tänä syksynä sienestäjän onkin oltava erityisen tarkkana metsässä kulkiessaan. Yläneen Luontokapinetissa alakoululaisille sieninäyttelyä ja -tietoutta esittelemässä ollut, sieniasiantuntija Karoliina Kirvelä sanoi sieniä olevan tällä hetkellä tosi heikosti.
–Ei ole satanut, ja siksi ne eivät ole nousseet, hän harmitteli tiistaina pidetyssä tilaisuudessa.
Huonosta vuodesta huolimatta näyttelyyn oli sentään löytynyt noin 50 lajia. Kirvelä kertoi tarkkakorvaiselle kuuntelijajoukolle sienien olevan siitä kummallisia, ettei niitä luokitella eläin- tai kasvikuntaan. Ne ovat kuitenkin tärkeitä ravinnonlähteitä sekä ihmisille että eläimille. Metsän monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä ovat lahottajasienet.
–Sienistä saa paljon hyviä vitamiineja ja kivennäisaineita. Ne sisältävät myös valkuaista. Toisaalta lahottajasienien ansiosta puiden lehdet ja muu eloperäinen aines päätyy takaisin luonnon kiertokulkuun.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)
Kirvelä opasti, että sieniä kerättäessä on tiedettävä tarkkaan niiden tuntomerkit. Kaikki kun eivät suinkaan ole syötäviä.
–Sieni kannattaa poimia kokonaan maasta, jotta näkee kaikki mahdolliset ominaispiirteet.
Lisäksi hyvänä apuna toimii sienikirja, jossa kerrotaan tyypilliset kasvupaikat, erityispiirteet ja onko sieni syötävä vai ei. Esimerkiksi punaisen kärpässienen kohdalle Kirvelä oli laittanut kaksi punaista pääkalloa, mikä tarkoittaa sen olevan tappavan myrkyllinen.
–Jos taas ensimmäisenä merkkinä on ympyrä, sieni täytyy kiehauttaa tai keittää ennen syömistä.
Yhtenä tunnistustapana voi käyttää hajuaistiaan.
–Jos nuuhkaisette sientä, huomaatte, että jotkut niistä tuoksuvat hyvälle, jotkut taas haisevat kamalalle.
Kantarellin haju olikin monelle tuttu, ja tokaluokkalaisten hyväksyvä hyminä vahvisti sen olevan tuoksultaan erinomainen. Sen sijaan, kun Viivi Ekman nuuhkaisi leipäkorisientä, hän ei saanut tuoksun tuoksua.
–Tämä on ihan hajuton, hän totesi.