Kuluvalla viikolla on toisaalta iloittu hoitoalan pitkään jatkuneen työtaistelun päättymisestä, mutta myös ihmetelty sitä, mistä sovittiin. Työnantaja ja ammattiliitot näyttävät olevan täysin eri mieltä siitä, onko hoitoalan palkankorotuksissa kyse myös palkkojen harmonisoinnista vai ei. Näyttää siltä, että ammattiliitot joutuivat perääntymään merkittävästi vaatimuksistaan, mutta yrittävät selittää sitä jäsenistölleen parhain päin.
Suuri osa suomalaisista olisi varmasti valmis siihen, että hoitajien tärkeästi työstä maksettaisiin kunnon korvaus. Eri asia sitten on, kuinka moni on valmis maksamaan sen vuoksi enemmän veroja. Kyse on toki muustakin. Lähes jokainen joutuu jossakin vaiheessa tilanteeseen, missä joutuu omakohtaisesti todistamaan sitä, onko hoitajia tarpeeksi vai ei.
Jonkin alan palkkauksen ja työolojen oikeellisuus ja toimivuus on helppo mitata sillä, onko alalla veto- ja pitovoimaa. Hoitoalan kohdalla kumpaakaan ei ole riittävästi. Koulutuspaikkoihin ei ole riittävästi hakijoita ja moni jo alalle valmistunut hakeutuu muihin töihin.
Kyse on sekä rahasta että työoloista. Koko terveydenhoitosektori on tunnettu siitä, että järjestelmä on hyvin hierarkkinen. Sopii kysyä, pitäisikö koko järjestelmä organisoida uudelleen nykyisen työelämän vaatimusten mukaiseksi. Hoitoalan ongelmat ovat vuodenvaihteen jälkeen hyvinvointialueen, ei kuntien murheita. Hoitoalan toimivuus on kuitenkin kaikkien asia.