Liedon valitus sotekeskusjaosta hylättiin

0

LIETO. Aluehallitus hylkäsi Liedon sekä Maskun, Nousiaisten ja Mynämäen kuntien tekemät oikaisuvaatimukset sotekeskusjaosta. Aluehallitus päätti 13.5. pidetyssä kokouksessa sijoittaa Liedon Auranmaan ja Loimaan kanssa samaan sotekeskukseen. Lieto vaati sijoittamista Turun itäisten kuntien, Kaarinan, Paimion ja Sauvon alueelle. Uudenkaupungin sotekeskukseen sijoitetut Masku, Mynämäki ja Nousiainen puolestaan vaativat sijoittamista Turun läntisten kuntien, Naantalin, Raision ja Ruskon, alueelle.

Oikaisuvaatimuksessa Liedon kunta totesi aluehallituksen päätöksen olevan vastoin kunnan tahtotilaa. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätöksessä ei huomioitu lietolaisten vakiintuneita asioimissuuntia eikä puutteellista joukkoliikennettä Liedon ja Loimaan välillä. Lieto myös huomautti toiminnallisen yhteistyön olleen kuntapalveluissa vähäistä Loimaan kanssa ja kritisoi vaikutusten arviointia puutteelliseksi.

Aluehallituksen mukaan asiassa ei ole tapahtunut kuntien kuulemiseen liittyvää virhettä, koska hyvinvointialueen hallinnollista organisaatiota koskevalla päätöksellä ei ole mitään suoria kuntaan kohdistuvia vaikutuksia. Aluehallitus toteaa sillä olleen toimivalta päättää organisaation tasojen muodostumisesta, ja katsoo tiedottamisen olleen asianmukaista. Aluehallitus myös toteaa, ettei päätös vaikuta kuntalaisten palveluihin eikä siten vaaranna hyvinvointialuelain tavoitteiden toteutumista.

Kunnan tahtotila ei aluehallituksen mukaan voi määritellä sellaisenaan hyvinvointialueen päätöksentekoa. Asioimissuuntia ei ole huomioitu päätöksenteossa, koska päätöksellä ei rajata kuntien asukkaiden palvelujen käyttöä alueittain. Tällöin aluehallituksen mukaan ei ole oleellista myöskään arvioida joukkoliikenteen toimivuutta.

Toiminnallinen yhteistyön vähäisyyttä oikaisuvaatimuksissa todettujen kuntien välillä aluehallitus ei kiistä. Tämä ei kuitenkaan voi aluehallituksen mukaan estää hyvinvointialuetta suunnittelemasta johtamisjärjestelmäänsä hyvinvointialueen lähtökohdista käsin. Sotekeskujaon vaikutusten arviointia aluehallitus pitää riittävänä.