Monessa kodissa valmistaudutaan parhaillaan huomiseen kevätjuhlaan. Paitoja on silitelty ja mekkoja mallailtu. Ehkä vaatekaupassakin on tullut käytyä. Tulevien ylioppilaiden perheissä kakkuja on leivottu urakalla ja juhlakoristeluja mietitty huolella.
Aivan erityisen huomisesta tekee sen, että kahteen vuoteen koulut eivät ole voineet päästää vanhempia katsomaan lastensa päättäjäisiä. Puheet, esitykset ja laulut on kuunneltu kotisohvilta tietokoneen tai puhelimen näytöiltä. Se on ollut monelle kova pala, sillä tunnelma kotona pienellä joukolla on aivan eri kuin koulun juhlasalissa monen sadan ihmisen voimin.
Siksi huomenna saatetaan nähdä normaalia enemmän kyyneleitä. Ilosta itketään paitsi lapsen saadessa todistuksensa käteen myös siitä, että vihdoinkin juhlia voidaan viettää normaaliin tapaan.
Kevätjuhlassa on aivan erityinen tunne mukana. Omenapuiden ja sireenien kukkiessa ilma täyttyy ihanista tuoksuista sekä lasten ja nuorten kuplivasta ilosta, loman odotuksesta. Joka paikka on sakeanaan kesäsuunnitelmia mutta myös haikeita halauksia. Joidenkin monien vuosien yhteinen taival kun tulee päätökseensä. Ilmassa on myös paljon tulevaisuudentoivoa nuorten suunnitellessa jatko-opintojaan. Toisaalta pienemmät kokevat ylpeyttä siitä, että syksyllä sitä ollaan taas astetta korkeammalla luokka-asteella.
Huomenna ei siis kyyneleiltä vältytä. Kaukaa viisaana olenkin valmistautunut sitä varten hankkimalla nenäliinapaketteja. Sellaisia käteviä taskumalleja. Koska oma kullannuppuni on ollut koulutaipaleella vasta kolme vuotta, en ole päässyt vielä kertaakaan vetistelemään kevätjuhlia paikan päällä. Yhdet joulujuhlat sentään tuli koettua ennen koronaa.
Vuodatuksessa alan olla kuitenkin jo melko kokenut. Se alkoi aikanaan ensimmäisestä kerhopäivästä lapsen ollessa kolmevuotias. Seuraava vuodatuksen paikka oli uimakoulu, kun lapsoseni hyppäsi reppu selässä bussiin kaverin kädestä tiukasti kiinni pitäen. Kun bussinovi sulkeutui, tuli kiire juosta autoon, etteivät muut näe silmistä tursuavaa kyynelvanaa. Syksyllä esikoulun alettua tirauteltiin jälleen, kun vedin koulutaksissa ensimmäisen kerran turvavöitä kiinni. Kokeneemmilta vanhemmilta sain lohduttelevia sanoja, että vuosien varrella kaikkeen tottuu. Vaikea sitä on vaan uskoa.
toimituksen avustaja
Sari Holappa
sari.holappa@avl.fi