Olen viime aikoina päässyt kurkistamaan Kiinan rajojen sisään aivan uudesta näkökulmasta, kun veljeni muutti sinne perheensä kanssa vajaa pari kuukautta sitten.
Täältä kaukaa Pohjolasta käsin katsottuna Kiina tuntuu usein melko eriskummalliselta maalta. Syödäänhän siellä ruokakin pelkillä tikuilla. Tai kävellään muuria pitkin, joka ylettyisi Eurooppaan sijoitettuna aina Hangosta Monacoon ja takaisin. Taivaskaan ei ole siellä sininen, vaan savun harmaa.
Mutta on siellä paljon muutakin kummallista. Se on käynyt selväksi jo näinkin lyhyessä ajassa. Toki korona on tuonut omat lisämausteensa, kuten vaikka sen, että kolmihenkinen perhe vietti karanteenissa 28 vuorokautta. Kukin omassa hotellihuoneessaan.
Ensimmäinen viikko meni täysin ikkunattomassa huoneessa ilman päivänvalon häivähdystäkään. Vaikka sieltä ei saanut poistua, kiinalaisille kiitokset siitä, että palvelu kuitenkin pelasi. Ruoka tuotiin oven taakse säännöllisesti, ja kahden minuutin kuluttua koputuksesta sen sai noutaa maski päässä. Kehonlämpöä mitattiin kahdesti päivässä ja tulokset syötettiin kiinalaiseen terveysjärjestelmään.
Oma lukunsa oli tulevan kodin vuokrasopimuksen tekeminen. Ennen kuin mitään nimiä pistettiin alle, edessä oli 17-sivuinen pumaska kiinalaista sopimustekstiä. Tosin se oli käännetty myös englannin kielelle, mutta oli siinä silti kuulemma tavaamista. Erityisesti yksi seikka kiinnitti huomiota: jokaisesta hissikyydistä perittäisiin erikseen maksu. Kun asuu 14. kerroksessa, aivan minkään pienen roskapussin takia ei viitsi enää ulos lähteäkään. Ja sitä paitsi edessä voisi olla hukkareissu muutenkin, koska roskapöntöille pääsee vain tiettynä kellonaikana vuorokaudessa vartijan haukansilmien saattelemina.
Myöskään torimummoa ei kannata suututtaa tai voi jäädä osa tavaroista ostamatta. Veljeni oppi tämän kantapään kautta hänen ollessaan chili- ja parsakaaliostoksilla. Chiliostokset sujuivat vielä sutjakkaasti käsimerkkien avulla, mutta kun tuli parsakaalien aika, mummo otti ja suuttui. Ilmeisesti käsillä puhumisen lomassa oli tullut näytettyä joku kiinalaisittain sopimaton merkki.
Ennen kuin veljeni työkomennus Kiinassa päättyy, edessä on varmasti vielä monta monenmoista hämmästelyn aihetta. Terveiset sieltä tulevat kuitenkin vaihtelevasti perille. Nimittäin amerikkalaisomisteiset viestisovellukset ja sähköpostiohjelmat ovat rankan sensuroinnin alla. Mutta kun oikein sinnikkäästi lähettää viestin kaikilla mahdollisilla keinoilla, hyvässä lykyssä joku onnistuu – ja joskus jopa kuvien kera.
toimituksen avustaja
Sari Holappa
sari.holappa@avl.fi