MARTTILA. Virpi Koskisen mielikuvitus on aina pulpunnut tarinoita, joista lapset ja lastenlapset ovat päässeet nauttimaan. Tarinat ovat olleet suullisesti siinä hetkessä kerrottuja. Kirjallisen muodon tarinointi sai Koskisen innostuttua miniatyyriharrastuksesta ja rakennettua vanhaan nukkekotiin Nallelan perheelle tunturimökin (AVL 24.4.2020). Nyt Nallelan perhe seikkailee jo kahdessa Koskisen teettämässä kuvakirjassa ja jatkoakin on luvassa nalleperheen rantapäivälle ja hiihtoretkelle.
–Tein lastenkirjoista videoita kunnes aloin miettiä, että miksi en tekisi Nallelastakin, lastenlapsille satuja videoinut Koskinen kertoo.
Alkuun Koskinen ajatteli vain kirjoittaa, mutta nopeasti hän päätyi myös kuvittamaan iltasaduiksi tarkoitetut tarinat. Valmista käsikirjoitusta hänellä ei ollut, kun hän ensimmäistä kirjaa aloittaessaan pakkasi Nallelan väen mukaansa ja suuntasi Palaisten uimarannalle kuvaamaan nalleperheen rantapäivää. Ainoa etukäteen tehty suunnitelma oli, että tarina alkaa aamusta ja päättyy hyvän yön toivotukseen.
Rannalle päästyä tarina alkoi muodostua. Koskisen mukaan kaikissa hänen aiemmissakin lapsille kertomissa tarinoissa on seikkailtu metsässä ja luonnossa.
–Kai se tulee siitä, että lapsena olen leikkinyt paljon luonnossa, hän miettii.
Koskinen kertoo olleensa lapsena kummitusjuttujen kertoja. Myös Nallelan väen seikkailuihin sisältyy jännitysmomentti, sillä rannalla nalleperhe kohtaa metsänpeikon ja hiihtoretkellä Punana-nalle eksyy.
Mielikuvitusta myös kuvittamiseen
Kirjat syntyivät Koskisen mukaan 2–3 päivässä, vaikka hän ei aiemmin ollutkaan teettänyt kuvakirjoja. Kirjojen kuvittaminen vaati myös mielikuvitusta, sillä esimerkiksi hiihtoretkelle piti tietysti saada aikaan grillaustuokio nuotioineen. Koskinen ratkaisi asian tekemällä tuikkukippoon pienen nuotion ja leikkaamalla oikeasta makkarasta sopivan kokoiset palat hammastikuista tehtyihin makkaratikkuihin.
Hiihtoretki-kirja syntyi rantapäivän jatkoksi tyttärentyttären Tinjan, 3, toiveesta.
–Kun kysyin Tinjalta, kumpi kirjoista on parempi, hän mietti hetken ja vastasi että kesä, koska siinä on kauniimmat kuvat, Koskinen kertoo ja laskee, että molemmissa kirjoissa on noin 30 kuvaa.
Mielessä hänellä on jo aiheet kahteen seuraavaan kirjaan: Nallelan jouluun ja ulkomaan matkaan.
–Kun puhuimme ulkomaanmatkasta, sanoin Reijolle, että meitähän lähtee sitten iso porukka, Koskinen sanoo ja kertoo puolisonsa hetken ihmetelleen, mitä porukkaa vaimo oikein tarkoittaa, ennen kuin hoksasi kyseen olevan nalleperheestä.
Palaisten lähes autiolla rannalla hän sai ilman kummeksuvia katseita kuvata nalleja kirjaansa. Pientä draamaa tosin meinasi aiheutua, kun nalleperheen koira unohtui rannalle ja katosi. Onnekseen Koskinen löysi uuden samanlaisen, sillä Tinjalle hän ei raaskinut koiran katoamisesta kertoa.
Kaikkinensa Koskinen toteaa kirjojen tekemisen ja miniatyyriharrastuksen olevan kivaa ja terapeuttista puuhaa.
–Näitä tehdessä pujahdan huolettoman hauskaan maailmaan ja pääsen irti koronasta ja kaikesta muusta.
Nallelan tunturimökin sisustamista hän on jatkanut edelleen ja vuodenaikojen vaihtuessa vaihtuu myös tunturimökin ilme. Tällä hetkellä Nallelassa vietetään vielä parhaita hiihtokelejä kuten Koskisen synnyinseudulla Lapissakin.
Koskisen kolmesta lapsenlapsesta Tinja on jo sen ikäinen, että osaa nukkekodilla leikkiä. Kaksi nuorempaa on vielä vauvoja. Reijon pojanpoika Pyry, 7, on ylpeä, että hänen ansiostaan Nallelassa on savupiippu. Pyry nimittäin huomasi ihmetellä, miksi talossa ei ole piippua vaikka takka on.