Biologia on Luontokapinetin Mika Lehdolle selitys kaikkeen, jopa takapuskurissa roikkuviin kaahareihin

0
Mika Lehto on ollut pienestä pitäen kiinnostunut luonnosta.

YLÄNE. Biologi Mika Lehto , 54, luonnehtii itseään palloksi, jota elämän lottokone heittää paikasta toiseen. Lapsuudessaan hänellä ei ollut ihmeellisiä tavoitteita, mitä nyt ehkä ryhtyä maanviljelijäksi.

Isä kuoli Mika-pojan ollessa yksivuotias. Äiti huolehti hänestä, kolmesta sisaruksesta ja kotitila Lehtolan viljelystä sekä possuista. Mika piti onkimisesta, oli kova lukemaan ja huomasi pärjäävänsä koulussa. Vartuttuaan hän viljeli tilaa omin voimin, kunnes aika ajoi sen ohi.

– Viljelyn tulevaisuus pientilalla näytti henkisesti ja taloudellisesti turvattomalta. Niinpä lähdin iltalukioon ja sitten vuonna -94 yliopistoon lukemaan biologiaa, Lehto muistelee.

Viimeksi mainittua hän pitää yhtenä elämänsä onnekkaimmista ajautumisista, jonka turvin kummallisimmatkin sattumukset näyttävät jotakuinkin järkeviltä.

Menestys riippuu olosuhteista

Suurimman osan leivästään Mika Lehto hankkii yrittäjänä tehden monenlaisia rakennustöitä. Hänet tunnetaan Yläneen Luontokapinetin yleismiehenä ja lisäksi hän huolehtii Kuhankuonon retkeilyreitistöstä, sen pitkospuista ja 13 taukopaikasta. Luonto-opastuksiakin mieheltä pyydetään, useammin kuin hänen aikansa antaa myöden.

Lehdolla on taito kertoa arkisista asioista biologin silmin ja popularisoida monimutkaiset kehityskulut ymmärrettäviksi. Mies naurahtaa näkevänsä elämän perusteita jopa siinä, kun väkevä saksalaisauto kuljettajineen roikkuu takapuskurissa ja sitten ohittaa.

– Katson lempeydellä ohittajaa, koska hänellä on hyvä syy tehdä niin. Ohittelut ovat osa luonnon diversiteettiä eli monimuotoisuutta. Sillä tavalla menestytään, hankitaan lisääntymiskumppani ja sitä elämä arvostaa, Lehto selittää hymynkare suupielessään.

Mikä tehtävä on meillä pakettiautomiehillä?

– Jokainen hyödyntää niitä ominaisuuksia, joilla kuvittelee menestyvänsä. Ohittelijoiden menestys piilee räyhäkkyydessä. Me pakettiautonyhveröt mietimme, että täytyyhän tavara saada jollakin kulkemaan. Elämä punnitsee, kummat menestyvät ja saavat enemmän jälkeläisiä, Lehto vastaa.

Menestys taas riippuu siitä, minkälaisessa kehityskulussa kulloinkin eletään. Lehto muistuttaa, että isojen ongelmien tullen pakettiautolla on kätevä lähteä evakkoon, kun taas hyvinä aikoina väkevällä saksalaisautolla kelpaa niittää mainetta.

Peruslaumassa 150 ihmistä

Biologiassa molempien kuljettajatyyppien tehtävä on siirtää elämää eteenpäin.

– Elämän syvintä olemusta ei tiedetä, mutta se on tapa kantaa jotain ajan ylitse. Hetken elävät yksilöt siirtävät elämän viestikapulan seuraavalle sukupolvelle, Mika Lehto kiteyttää ja sanoo tämän koskevan kaikkia elollisia aina viruksista suurimpiin olentoihin saakka.

Millainen merkitys on ryhmillä: puolueilla, uskonnollisilla yhteisöillä ja yhdistyksillä?

Lehto tuumaa niiden olevan kulttuurillisen evoluution tuotteita, jotka ovat alisteisia biologiselle evoluutiolle. Karrikoiden sanottuna yhdessä hetkessä voi menestyä tietynlaisella kulkupelillä ja toisessa tilanteessa on otollisempaa olla jonkin yhdyskunnan johtaja tai ainakin jäsen.

Viimeksi mainitut ovat Lehdon mukaan muistutus siitä, että ihminen on laumaeläin, jonka peruslaumaan mahtuu noin 150 yksilöä. Tuon kokoisessa joukossa ihminen kykenee muistamaan asemansa suhteessa muihin. Kun lauma kasvaa suuremmaksi, se alkaa jakaantua, siitä erkanee ihmisiä uusiin olosuhteisiin ja taas elämä mittaa uuden menestyjän.

Minkälainen on sinun laumasi?

– Tunnen itseni vieraaksi kaikissa poliittista aatetta tai uskontoa tunnustavissa joukoissa. Olen pienten ja vaihtuvien laumojen ihminen. Kai sen ydin on perheeni: vaimo ja kaksi lasta.

Elämä on voittajien ketju

Biologinen ohittelu ja jatkuva puntarointi tuntuu julmalta, onko elämässä biologin silmin mitään kaunista tai kenties pyhää?

Mika Lehto tuumaa kauneutta ja pyhän kokemuksiakin olevan vaikka millä mitalla.

– Aamulla kuulin mustarastaan laulavan ensimmäisen kerran tänä keväänä. Se on minusta liikuttavan kaunista ja ilahduttavaa.

Pyhyyttä Lehto sanoo tuntevansa aina silloin, kun kevätaurinko sulattaa mäntyjen juureen renkaat, joista näkyy paljas maa.

– Sulamistapahtumaan yhdistyy muistoja, jotka saavat sen tuntumaan korvieni välissä pyhältä, hän selittää.

Eikä elämä rumaa ole. Kokonaisuutena Lehto pitää sitä kauniina ketjuna, jossa jokaista elävää voi pitää voittajien perillisenä. Usein elämä vie äärilaidasta toiseen ja kiperimmistäkin tilanteista löytyvät menestyjät, jotka vievät viestikapulaa eteenpäin.