LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoen kirkkoalueen uusi vs. kappalainen Maria Rainio-Alaranta on kulkenut isänsä jalanjäljillä kanttorista papiksi. Isän esimerkkiä noudattaen hän lähti aikuisena Åbo Akademiin opiskelemaan työ ohessa teologiaa. Aluksi Rainio-Alaranta ei kuitenkaan tavoitellut papin virkaan vaan ajatteli opiskelevansa omaksi ilokseen ja kanttorin työn tueksi. Korona-aika ja läheisen ihmisen kuolema saivat hänet kuitenkin toisiin aatoksiin.
–Aloin miettiä, että sitä jään katumaan, jos en edes kokeile papin työtä, pitkä työuran Perniön ja Salon seurakunnan kanttorina tehnyt Rainio-Alaranta sanoo.
Hänet vihittiin papiksi marraskuussa, mistä alkaen hän on työskennellyt Liedon seurakunnassa. Vuoden alussa hän aloitti Tarvasjoen kirkkoalueen kappalaisena.
Rainio-Alarannalle tuli työtarjouksia jo opiskeluaikana, mutta kun hänelle avautui tilaisuus työskennellä Liedon seurakunnassa, asia oli sillä selvä. Tarvasjoki ei sinällään ollut hänelle entuudestaan tuttu, mutta entisen koulutoverinsa, Tarvasjoella kanttorina työskennelleen Kaisa Kraftin somepäivityksiä seuraamalla hän oli saanut Tarvasjoen seurakuntaelämästä kutsuvan kuvan. Perniöläisenä Rainio-Alaranta myös kokee ymmärtävänsä maalaiselämää ja tarvasjokelaisten kotiseuturakkautta.
Rainio-Alaranta on myös kokenut kunta- ja seurakuntaliitoksen Saloon. Hän on jo muodostanut kuvan Liedon seurakunnasta ja toteaa, että kuusi vuotta ja vuosi sitten tehdyissä seurakuntaliitoksissa ollaan paljon pidemmällä kuin voisi olla.
–Liedon seurakunnassa on hyvä ilmapiiri, vaikka lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon.
Rainio-Alaranta iloitsee siitä, että Tarvasjoella kirkko on tärkeä osa kylää ja että hänet on otettu hyvin vastaan. Tarvasjokelaiset saavat häneltä kehuja aktiivisuudestaan.
–Se on hieno piirre seurakunnassa, että seurakuntalaiset ovat itse aktiivisia järjestämään tapahtumia. Työskentely on silloin ideaaleinta.
Seurakuntaelämä on ollut lähellä Rainio-Alarannan sydäntä lapsuudesta alkaen, jolloin hän kulki seurakunnan tilaisuuksissa isänsä mukana.
–Olen aina viihtynyt seurakunnan tilaisuuksissa ja 3-vuotiaana olen sanonut, että minusta tulee kanttori.
Rainio-Alarantaa puhuttelee ja kiehtoo ajatus toisesta todellisuudesta.
–Ajatus siitä, että on joku minua suurempi, joka kannattelee eikä tarvitse yksin tarpoa, on tuonut turvaa.
Kanttorin työssä häntä viehätti hengellisyyden ja musiikin yhdistyminen. Musiikkia Rainio-Alaranta kutsuu toiseksi kielekseen. Lempivirsiä hänellä on monia ja niitä yhdistää armon ajatus. Papiksi vihkiydyttyään hän aikoo kuitenkin keskittyä tekemään papin työtä ja nauttimaan muiden tuottamasta musiikista.
Oman roolinsa seurakunnassa Rainio-Alaranta ajattelee enemmän toimintaa tukevaksi kuin toimintaa tuottavaksi. Koronan hellitettyä hän toivoo yhteisöllisyyden uudelleen nousua ja että saa olla tukemassa monipuolista ihmisistä itsestään lähtevää toimintaa.