Lähetin syksyllä vapaapäivän ratoksi työhakemuksen Auranmaan Viikkolehteen. Halusin kokeilla, pääsenkö työhaastatteluun, kurkistelemaan vieraan toimituksen tiloihin ja rupattelemaan toimittajakollegoiden kanssa.
Tuossa vaiheessa minulla ei ollut aikomusta jättää rakkaaksi käynyttä leipäpuutani, paikallislehti Rannikkoseutua. Sen levikkialueella Naantalissa ja Raisiossa sentään pääsee silloin tällöin juttukeikalle veneellä.
Kuvitelmani armoitetusta erityisasemasta vetten äärellä koki kolauksen, kun tuottaja Sirpa Virtanen ojensi haastattelun lopuksi AVL:n Miten niin kuivaa seutua? -seinäkalenterin, jossa on toinen toistaan upeampia rantamaisemia.
Samoihin aikoihin kerrostaloasuntomme postiluukusta suhahti putkiremonttilappu. Totesimme vaimoni ja tyttäreni kanssa, ettemme viitsi lähteä kolmeksi kuukaudeksi isovanhempien nurkkiin, joten josko viimein hankkisimme oman asunnon ja kunnollisen askarteluhuoneen. Kaupungissa ne ovat kalliita, ehkä maalta saa edullisemmin.
Tätä taustaa vasten oli melko helppo vastata myöntävästi, kun päätoimittaja Asko Virtanen tarjosi työpaikkaa. Ainahan humanisti vaikka pääkaupunkiin pääsee, mutta maalle – se on harvinaista herkkua!
Rupesin pohtimaan , mitä tiedän Auranmaasta ja sen ihmisistä. Edeltäjäni Jorma Kaarto hankki lukijoiden luottamuksen lämminhenkisellä ja ystävällisellä käytöksellään. Opinkohan toimimaan yhtä taitavasti kuin Jorma?
Äitini ja vaimoni käskivät ostaa ensialkuun varrelliset talvikengät. Antoivat niitä varten joululahjaksi rahaakin. Heidän mukaansa ne ovat uskottavat, kun lähden navettakeikalle. Äitini varmasti tietää. Hän on kotoisin Heikinsuolta ja hoitanut lehmiä.
Kengät ovat yhä hankkimatta, mutta välttääkseni joutumasta liukkailta teiltä ojanpohjalle ja naurunalaiseksi, vyötin takavetoisen pakettiautoni tavaratilaan raskaita sepelisäkkejä. Kun jotain sattuu, soitanko ja pyydänkö serkkuani hinaamaan vai kehen turvautuisin?
Lapsuuteni kesinä vaikeuksiin sekä vaivoihin haettiin apua kunnanlääkäri Kortteen vastaanotolta. Hänen määräämänsä punainen Jaffa auttoi lähes kaikkeen, keltainen tepsi vähäisempiin pulmiin.
Kunhan kevät koittaa, menen tuumailemaan elämänmuutosta ja tulevaisuutta Heikinsuon kyläyhdistyksen laavulle. Mutta sitä ennen – onko näillä kulmin kauppaa, josta saisin ne heikinsuolaisittain katu-uskottavat kengät? Nykäiskääpä hihasta ja kertokaa, tai lähettäkää vinkkejä alla olevaan sähköpostiin.
toimittaja
Timo Koskensalo
timo.koskensalo@avl.fi