Luin tyttärelleni Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa -kirjaa, jossa perhe kävi joulun viettoon ja kattoi siihen aikaan yltäkylläisen joulupöydän itselleen. Pöydässä oli hieman kalaa, makkaraa, palttua, laatikot ja riisipuuroa. Lattialle laitettiin jouluoljet, joiden päällä sitten leikittiin. Joulun tunnelma tuli yhdessä olemisesta ja erityisesti siitä, että työt taukosivat kaikilta ja joulua pysähdyttiin viettämään koko perheen kesken.
Näen sentään joitain yhtymäkohtia koiraperheen perinnejouluun, mutta kyllä kaikki vaan on mennyt joulun suhteen niin yli, että meidän pitäisi tutkistella sydämiämme. Todistin ruokakaupassa ennen joulua episodia, jossa eräs naisihminen tiedusteli hevi-osaston myyjältä, että onko teillä tunisialaisia luomutaateleita, sillä niitä tarvittiin ehdottomasti juustolautasen osaksi. Myyjä pohti hieman empien, että taitavat kyllä olla marokkolaisia. Juustolautasen suunnittelija tuntui suorastaan tyrmistyvän ja mutisevan, että täytyy sitten käydä etsimässä jostain muualta – ettei täällä mitään ole. Kurkkasin ihan mielenkiinnosta taatelitarjontaa ja tiskissä oli neljää erilaista taatelituotetta. Mutta ei tunisialaista.
Siskoni kuuluu tähän genreen, joille ei juhlissa riitä yhdessä oleminen ja perusjuhlaruoka. Viime jouluna seisoimme joulupöydän ääressä nälkäisinä ruokien jäähtyessä, kun siskoni oli nähnyt sisustuslehdessä kauniin jouluisen havuasetelman, jota sitten pisteliäistä havuista pöytään värkkäsi. Lopulta pöytään ei meinannut mahtua edes juomalasit, kun havut oli vallanneet sen. Kaunis kyllä, mutta mielelläni olisin syönyt ruuan lämpimänä.
Lopuksi katse peiliin. Itse menen lahjaostoksilla aina sekaisin, kun haluaisin lahjoittaa koko maailman lapselleni. Taas tänä vuonna sovittiin, että yksi manner riittää. Toisaalta yksi antamistani lahjoista oli kortti, jossa luvattiin ensi kesänä rakentaa yhdessä puumaja. Toiminnalliset yhteisen ajan lahjoitukset ovat mainiota lahjoja, sillä lapset eivät oikeasti tarvitse kymmeniä erilaisia Schleich-heppoja tai kolmekymmentä erilaista leikkimekkoa. Kuten ei se nainen olisi tarvinnut tunisialaisia taateleita. Haluamme liikaa kaikkea ja opetamme tätä myös lapsillemme.
Halutaan tänä vuonna vähemmän ja säästetään samalla luontoa siinä sivussa. Jättäkää turhat tavarat ja menkää salille, luistelemaan, yhdessä metsäpiknikille tai kasvattakaa porkkanoita. Tuo jälkimmäinen ehkä sitten vasta kesällä. On helpompaa silloin.
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com