Putous-nimisessä sketsiohjelmassa oli jokin aika sitten Pönttö-niminen hahmo. Kyseessä oli koira, joka ei ymmärtänyt mistään mitään. Nimensä Pönttö juuri ja juuri tunnisti. Sen hokema oli ”En ymmärtänyt sanaakaan”.
Itselläni tuli vähän pönttömäinen olo, kun vierailin hiljattain synttäreillä avaruuskeskus Väisälässä. Kannattaa muuten käydä. Siellä voi paitsi tuntea itsensä pöntöksi, myös supermieheksi tai -naiseksi, mutta ei paljasteta enempää.
Pönttömäisen olon aiheutti mustista aukoista kertonut elokuva. Ymmärsin kyllä kaikki sanat, mutta en kokonaisuutta. Varsinkin ajan kaareutuminen pisti aivonystyrät kuumenemaan.
Mieleen tuli Esko Valtaojan sanat siitä, että ihminen on ihan pihalla kaikesta, koska emme kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, mitä aika on. Paitsi että se kuluu. Ajan kulumisen saattaa hyvin nähdä vaikkapa ryhmäkuvasta, joka kyseisessä juhlassa otettiin. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän painovoima tuntuu vaikuttavan – ainakin poskilihaksiin, jotka alkavat jo vakuuttavasti kurotella kohti lattiaa.
Periaatteessa musta aukko on yksinkertainen asia. ”Musta aukko on äärimmäisen tiheä aika-avaruuden massakeskittymä. Siinä painovoima on niin voimakas, ettei yksikään hiukkanen tai edes sähkömagneettinen säteily pysty pakenemaan alueelta”, tietää Wikipedia kertoa. Jos tuo tuntuu selvältä, niin voi miettiä avaruuden kokoa, jonka mittakaavaa ei ihminen oikeasti kykene hahmottamaan, vaikkei pönttö olisikaan.
Vaikka taidan olla vähän molli-ihminen, päätin suhtautua asiaan duuri-ihmisen lailla. Koska mustien aukkojen tai avaruuden hahmottaminen yleensäkään ei tunnu olevan mahdollista, pitää keskittyä niihin asioihin, joista jotain ymmärtää. Ja hyväksyä se, että loppuja ei ymmärrä.
Kuulin määritelmän duuri-ihminen ensimmäistä kertaa viime viikolla, kun Jutta Zilliacus puhui elämästään Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa. Hän kertoi olevansa duuri-ihminen eli suhtautuvansa asioihin positiivisesti. Pitkälti yli yhdeksänkymppinen Zilliacus muisteli lämmöllä muun muassa nuoruuttaan, kun sai hetken toimia Mannerheimin sihteerinä. Vanha hän ei tuntenut olevansa, vaikka myönsikin, että on elänyt hyvin pitkään.
Näin syksyn sateissa kyseisenlaisesta elämänasenteesta olisi monelle hyötyä. Syysiltojen pimetessä ei siis kannata ajatella, että olo on kuin tulisi mustaan aukkoon imetyksi. Mustasta aukosta ei pääse pois, mutta talvi loppuu viimeistään huhtikuussa.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi