14-vuotias veljenpoikani on ollut kovimmassa kasvupyrähdysiässä jo jonkin aikaa. Se alkoi pari kolme talvea sitten, kun jalkaterät venähtivät yhdessä hujauksessa kolme numeroa. Nyt ovat sitten housut käyneet jo moneen otteeseen pieneksi, sillä senttejä on tullut lähes yhtä kyytiä 15. Pääkokkina perheessään huseeraava veljeni kertoo myös ruokaa uppoavan niin, että koko viikonloppu menee sitä laittaessa. Mikään määrä ei nimittäin tunnu piisaavan.
Tänä kesänä, kun helteet alkoivat helpottaa ja pystyi taas käyttämään lenkkitossuja, huomasin, että meidän viisi vuotta nuorempi poikamme alkaa kiriä serkkuaan. Jalat olivat nimittäin kasvaneet niin paljon, että keväällä reilulla kasvuvaralla ostetut lenkkarit olivat jääneet pieneksi. Aikaa oli ehtinyt kulua muutama hassu kuukausi. Myös pituutta oli tullut kuin huomaamatta, ja koulun alkaessa alkoikin kova ostosrumba. Kaappiin kun tarvittiin erinäinen määrä housuja, paitoja ja kenkiä. Laskin hiljattain, että tänä syksynä hänelle on hankittu kymmenen erilaista paitaa aina treeni- ja t-paidoista huppareihin, neljät erilaiset kengät lenkkareista kumi- ja talvisaappaisiin, neljät housut, kahdet urheilushortsit sekä talvihaalari. Kahdet luistimet sekä sisäpeli- ja nappulakengät sentään saimme kierrätystavarana.
Kaiken tämän ostosmanian keskellä olen jättänyt eurojen laskemisen kokonaan. Sille ei nimittäin voi mitään, että Suomen kaltaisessa maassa on oltava paljon erilaisiin sääolosuhteisiin soveltuvia vaatteita. Myöskään sille ei voi mitään, että lapset kasvavat. Järkevintä onkin vain sopeutua ajatukseen, että muutaman vuoden päästä vauhti hiipuu ja tahti hiljenee. Tästä on merkkejä ilmassa jo nyt, vaikka kasvuvauhti ei siihen viittaakaan.
Tänä syksynä on käynyt nimittäin niin, että ensimmäisen kerran sitten päiväkoti-iän lapsella on ollut ehjät kengänkärjet vielä muutaman viikon jälkeen uusien jalkineiden ostamisesta. Sama ilmiö on ulkohousuissa, sillä elokuussa hankitut pöksyt kestivät peräti kaksi kuukautta ennen kuin ne kuluivat puhki. Ennen olisin paikannut ja teipannut niitä jo moneen otteeseen siinä ajassa.
En kuitenkaan usko, että olen onnistunut löytämään mitään erikoistehostettuja kenkiä tai housuja tällä kertaa. Syyksi epäilen pituuskasvun ihmeen sijaan tällä kertaa sitä, että lapsi ei yksinkertaisesti enää leiki niin paljon ja rajusti kuin ennen. Ainakin näin luulen, sillä sellaiseen ihmeeseen en sentään jaksa uskoa, että äidin kiellot tehdä polviliukuja olisivat menneet perille.
toimituksen
avustaja
Sari Holappa
sari.holappa@avl.fi