Ensin mies oli monen vuoden ajan sujuvasti kuuntelevinaan naisen haaveita. Jossain vaiheessa hän alkoi kiinnostua naisen höpinöistä ja lopulta itsekin innostui. Työhön ryhdyttyään vieläpä näki valtavan vaivan asian eteen. Tarvittiin kaveri avuksi, kun jyrkälle kallionrinteelle vinssattiin vanha vene, joka täytettiin mullalla. Ei se multakaan sinne itsestään kulkeutunut, vaan säkkitolkulla mies sitä sinne kantoi. Siemenperunoita hankkiessa odotukset olivat korkealla.
Nainen mietti, pitäisikö olla huolissaan, kun mies tällä tavalla oli pehmennyt? Oliko se tullut vanhaksi, vai mistä oli kyse? Nainen päätti kuitenkin olla huolehtimatta, olivathan asiat kehittymässä hänelle mieleiseen suuntaan. Mies nimittäin suunnitteli jo seuraavaa projektia, johon liittyi kukkia. Ja sepä olikin jotain ennenkuulumatonta.
Mies ja nainen olivat siloposkia lähtiessään samaan suuntaan kulkemaan. Miehellä oli silloin vielä hiukset päässään, ja varsinainen kiharapehko olikin. Mutta olivat ne vuodet jälkensä myös naiseen jättäneet. Juonteet olivat jo muuttuneet selviksi rypyiksi ja navan ympärille oli molemmille kertynyt lisää rakastettavaa.
Vuosien varrella miehestä oli paljastunut kaikenlaisia pikkuvikoja, kuten se, ettei mies juuri koskaan muistanut mitään merkkipäiviä. Luultavasti unohtaisi myös torstaisen hääpäivän. Vaan eipä nainen virheettömäksi itseäänkään luullut. Oikeastaan taisi olla pieni ihme, että nainen oli onnistunut näinkin hyvän miehen löytämään ja kaikessa tuittupäisyydessään tämän rinnallaan pitämään.
Kerran lausuttu tahdon oli tämän pariskunnan kohdalla pitänyt, vaikka vaikeitakin päiviä oli ollut. Varmasti välillä oli tarvittu päättäväisyyttä edelleen tahtoa, mutta kai heissä sitten sopivassa suhteessa erilaisuutta ja samankaltaisuutta oli ollut. Edelleen nainen sai mieheltä joka aamu suukon ja vaikka jo toisen kulmakarvan asennosta tiesi tämän tuulen, aina välillä toinen pääsi yllättämään. Sanaharkan he saivat enää harvoin aikaan, mutta muuten vielä kipinöi.
Ehkä he muiden silmissä näyttivät tylsiltä, mutta he viihtyivät varsin hyvin keskenään. Joten ei nainen kovin helposti miestä lähtisi vaihtamaan. Varsinkaan nyt, kun heillä oli yhteinen perunamaa. Ja mikä ilo siitä olikaan. Perunanvarsien kasvua oli hauska seurata ja kuokan maahan iskeminen toi jännitystä. Mullasta löytyneistä mukuloista naisen valtasi onnen tunne. Kyllä tuon miehen kanssa kelpaisi yhdessä tallustaa, vaikka erehtyisikin hääpäivänä tuomaan marketkukkia.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi