Nyt saa taas laulaa ja tanssia – Eläkeliiton Pöytyän yhdistys järjesti karaoken melkein kahden vuoden tauon jälkeen

0
Eläkeliiton Pöytyän yhdistyksen karaoketapahtumassa sai kuin saikin myös tanssia, ja siitä iloittiin. –Tanssi on tosi hyvää eläkeläisliikuntaa, Markku Luomanen (edessä keskellä) hihkaisi. Tanssipartneriksi hän oli hakenut Anneli Saarijoen. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Riihikoski. Riihikosken kylänraitti kumisi tyhjyyttään aurinkoisen sunnuntai-iltapäivän kääntyessä kohti iltaa, mutta Mäkiäisten talolla oli piha täynnä autoja. Ulko-ovea lähestyttäessä sisältä alkoi kuulua jo hieman osviittaa siitä, mitä sisällä oikein tapahtui. Tangot, valssit ja iskelmät raikasivat ilmoille eri esittäjien tulkitsemina ja rohkeimmat hakivat itselleen tanssipartnerinkin ja pyörähtivät lattialla pienet tanssit.

Eläkeliiton Pöytyän yhdistyksen karaokelaulajaiset on ollut kaivattu tapahtuma, sillä monella on ollut hieman yksinäistä koronarajoitusten kurittamana.

–Taisi olla toissa marraskuussa, kun viimeisen kerran voitiin järjestää tätä perinteistä karaokea. Laitoin ilmoitukseen nyt vaan, että on karaoke, kun tuosta tanssimisesta ei vielä ihan varmasti tiennyt. Mutta nythän saa kai tanssia oikein virallisestikin, naurahti Marjo-Riitta Nukarinen.

Vajaan kahden vuoden tauon jälkeen ihmiset olivat hyväntuulisia ja laulutulkinnat saivat osakseen hymyilyä ja mukana laulamista. Kaikki rohkeat laulajat saivat raikuvat aplodit.

–Ihmiset ovat todella iloissaan, että taas lauletaan. Monet tulevat tänne ihan vaan kuuntelemaankin, mutta paljon täällä on laulajaporukkaa pidemmältäkin, kun ovat karaoketapahtumissa tavanneet ja viesti on kulkenut puskaradion kautta, että täälläkin lauletaan, Nukarinen kertoi.

Kalle Yläneeltä oli yhtä hymyä oman laulunsa jälkeen.

–Kyllä tämä tapahtuma on tosi hyvin piristänyt. Yleensä laulan humppaa, Hopeista kuuta, Kuningaskobraa, Pientä tietä ja sellaisia. Laulamisessa on parasta se, kun saa toteuttaa itseään, Kalle kertoi.

–Vanhempani olivat hyviä laulajia. Itse olen tällainen keskinkertainen laulaja. Meillä on ollut kyllä sellainen Eläkeliiton lauluryhmä, että siellä on tullut treenattua.

Markku Luomanen oli saapunut kavereiden mukana paikalle.

–Olen mukana Pöytyän eläkeläisissä, kun täällä on monta karaokelaulajaa. Kun olin Leafilla Aurassa töissä, niin sain paljon tuttuja ja heitäkin täällä tapaa, Luomanen selvensi.

Luomanen hehkutti laulamisen ihanuutta.

–Tätä on kaivattu todella paljon. Siis todella paljon. Tämä on meille eläkeläisille sellainen henkireikä. Juuri tällainen rento tapahtuma, jossa kukaan ei ole humalassa ja kaikki laulavat omilla äänillään, on parasta. Ja täällähän on hyviä laulajia, Luomanen halusi korostaa.

Karaokelaulua myös harjoitellaan kotona ja paikalle tullaan ikään kuin esiintymään.

–Kaikki aktiiviset karaokeharrastajat harjoittelevat kotona. Valitaan rytmillisesti hyvä kappale, niin ihmiset tykkäävät tanssiakin sitten näissä karaoketapahtumissa, Luomanen kertoi.

Tanssi on eläkeläisille hyvää liikuntaa ja laulaminen lämmittää mieltä.

–Korona-aikana olo on ollut tosi odottava. Nyt päästään tanssimaan, laulamaan ja juttelemaan. Kyllä minä tykkään. Tämä on hienoa, Luomanen iloitsi.

Tuomas Honkasalo