KOSKI. Pari vuotta sitten Kirsti Kesälä-Lundahl yllätti itsensä. Kollegat olivat kysyneet Kesälä-Lundahlilta, haluaisiko tämä virkata jotakin heidän valmistelemaansa käsityökirjaan. Omaksi ja kirjaa tekevien ystäviensä hämmästykseksi hän ehdotti korujen virkkaamista. Ehdotuksesta alkoi mielenkiintoinen ja haastava matka korujen ja sillalangan maailmaan.
–En ollut edes kuullut mistään sellaisesta, vaikka korufani olikin. Alkujärkytyksestä selvittyäni mieleeni muistui monessa muutossa mukana kulkenut pula-ajan sillalankapussukka, jonka olin ostanut Hämeenlinnan kirpputorilta opiskeluaikanani 50 vuotta sitten. Mietin, olisiko nyt sen aika koittanut.
Sillalangan kaunis kiilto ja värintoisto ovat Kesälä-Lundahlin mukaan aivan omaa luokkaansa.
–Merseroitu virkkauslanka tarjoaa tänä päivänä hyvän vaihtoehdon, hän sanoo ja kertoo sillalangan olevan pula-ajalla kehitetty muuntokuitu, joka kiiltonsa ansiosta tuntui ylelliseltä villaan ja pellavaan verrattuna.
Kesälä-Lundahlin tekemän matkan tuloksia on nyt syyskuun ajan nähtävillä Kosken kirjastossa. Näyttely on käsi- ja taideteollisuusalan opettajaksi aikanaan valmistuneen ja pääosan työurastaan Käsi- ja taideteollisuusliiton kehittämispäällikkönä tehneen koskelaissyntyisen kesäkoskelaisen ensimmäinen oma näyttely.
Aliarvostettu huipputekniikka
Näyttelyyn Kesälä-Lundahl on pyrkinyt kokoamaan jokaiselle jotakin, vaikkakin hän myöntää värimaailman olevan oman mielensä mukainen. Kesälä-Lundahl kertoo pitävänsä kylmistä sävyistä ja hopeakoruista. Vaikka itse sattuisikin pitämään enemmän lämpimistä sävyistä ja kullasta, näyttely antaa monipuolisen kuvan, mitä kaikkea taitavat kädet pystyvät langasta pelkällä koululla ja hyvällä mielikuvituksella muotoilemaan.
–Virkkaus on aika nuori tekniikka ja se on ollut hyvin aliarvostettua, koska sitä on pidetty niin yksinkertaisena tekniikkana, Kesälä-Lundahl kertoo.
Ystävältään Marketta Luutoselta, joka on tutkinut virkkausta ja sen historiaa, hän on oppinut, että jossain vaiheessa virkkausta ei pidetty sen arvoisena, että sitä pitäisi edes koulussa opettaa. Nyt tilanne on toinen.
–Virkkaus on huipputekniikka. Se on ihana ja helppo välikäsityö ottaa vaikka matkalle mukaan. Virkkaamisessa on valtavasti mahdollisuuksia ja vain oma mielikuvitus rajana.
Korujen virkkaamiseen perehdyttyään Kesälä-Lundahl totesi, että koruja on jo aiemminkin virkattu. Hän arvelee korujen virkkaamisen olevan enemmän nuoren polven käsityöläisten juttuja.
–Oma sukupolveni ei ole edes osannut ajatella korujen virkkaamista, hän sanoo ja toteaa kouluissa takavuosina virkatun lähinnä lakanapitsejä.
Ekologista ja persoonallista
Koruvirkkauksessa on Kesälä-Lundahlin mukaan paitsi rajattomasti mahdollisuuksia myös ekologinen puolensa.
–Jalometallit ja jalokivet säästyvät, materiaalikulutus on minimaalinen, hän toteaa ja lisää, että virkattu koru on persoonallinen ja yksilöllinen.
–Pientä ylellisyyttä voi koruihin tuoda helmillä.
Kesälä-Lundahl vinkkaa myös, että esimerkiksi teatterit voisivat roolivaatteissa hyödyntää virkattuja koruja. Vaikkapa viikingin koruista saa virkkaamalla aitojen metallikorujen näköisiä.
–Tekstiilikoru viihtyy parhaiten juhlavaatteessa, eikä se ei ole parhaimmillaan ihokosketuksessa, mutta se löytää kyllä helposti paikkansa koruperheessä, Kesälä-Lundahl miettii.
Katso myös kuka on Viikon henkilö.