KOSKI. Vuonna 1929 Koskelle rakennettiin hieno kansakoulu. Lähellä Hevonlinnan harjumaisemia, metsien lähellä ja peltojen keskellä sijainnut koulu toimi opinahjona monelle koskelaiselle lapselle aina vuoteen 1966, jolloin koulu suljettiin.
Nykyään talosta pitää hyvää huolta Tapani Rantanen, joka on saanut perheensä kanssa puutarhan kukoistamaan ja vanhan rakennuksen pysymään todella hyvässä kunnossa. Vuosittain avoimet puutarhat -tapahtumaan osallistunut Rantanen katseli viikonloppuna tyytyväisenä pihamaalle, kun puutarha täyttyi koulun vanhoista oppilaista.
Mauno Mäentausta on yksi koulun vanhoista oppilaista. Hänen yhteydenottonsa tavoitti kymmenet koulun vanhat oppilaat, ja lauantaina “jälki-istunnoksi” kutsuttuun tapahtumaan saapui lopulta 47 vanhaa oppilasta ja yksi opettaja. Tapahtuman apujoukoissa oli lisäksi 10 henkilöä, jotka auttoivat esimerkiksi kahvitarjoilussa.
–Ainoastaan muutama henkilö ilmoitti, että ei pääse saapumaan paikalle. Hienoa, että näin moni pystyi osallistumaan tapahtumaan, Mäentausta toteaa tyytyväisenä hymyillen.
Mäentausta kuuluu paluumuuttajiin. Kaipuu kotiseudulle kasvoi niin suureksi, että hän palasi paikkakunnalle takaisin vietettyään vuosia muualla.
–Kun päätin muuttaa takaisin Koskelle, täältä vapautui juuri rakennustarkastajan virka, se oli minulle onni. Siinä työssä viihdyinkin sitten melkein 30 vuotta.
Opettaja heristi sormea
Paikalle on saapunut paljon väkeä eri vuosiluokilta. Koulun nurkalla seisoo kolmen miehen joukko iloisesti rupatellen. Rauno Suominen , Timo Koski ja Jarmo Uusitupa muistelevat yhdessä nuoruusvuosia ja hiihtämällä kuljettuja koulumatkoja.
–En kyllä muista kunnolla ensimmäistä koulupäivää, kai kaiken ikävän haluaa aina unohtaa. Olisi varmaan ollut parempaakin tekemistä lapsena, kuin mennä kouluun, Koski naurahtaa.
Keskustelua herätti myös koulun vanhat opettajat. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että opettajana toiminut Einari-niminen mies oli mukava kaveri. Lasten suosiossa ollut opettaja antoi poikien jopa ajaa omalla mopedillaan. Erilaiset tihutyöt ja kommellukset muistuivat myös miesten mieleen.
–Käytiin joskus naapurin puutarhassa omenavarkaissa, Suominen muistelee.
Puheensorinan keskeltä erottuu kovaäänistä naurua, kun Markku Lehikoinen, Jorma Laine ja Mauno Mäentausta katselevat talon katolle johtavia paloportaita. Samalla luokalla olleet pojat muistelivat nauraen, kuinka olivat talvisin kiivenneet portaat ylös ja hyppineet alas lumikasaan.
–Opettaja katsoi ikkunasta ja heristi kyllä silloin sormea meille, Laine muistelee nauraen.
Kansakoulun vanhojen oppilaiden lisäksi paikalle on saapunut myös yksi koulun opettajista. Sirpa Holmaranta seisoo kauniissa puutarhassa juomassa kahvia. Hän toimi koulussa opettajana silloin, kun koulu lopulta lakkautettiin.
–Siirryin täältä koulusta toiseen kansakouluun. Silloin lopetettiin monia pieniä kyläkouluja, joten jouduin vaihtamaan paikkaa usein, Holmaranta muistelee.
Opettaja muistelee, kuinka lapset olivat silloin kilttejä ja kuuliaisia. Nykyään uutiset lasten kiusaamisesta ja muista ikävistä tapahtumista saavat vanhan opettajan surulliseksi.
–Muistan kuinka täälläkin oli yksi poika, joka aina puolusti muita, jos jotain kiusattiin. Sitten kiusaajallekin tuli nopeasti paha mieli, eikä kiusaaminen enää jatkunut.
Vanhan kansakoulun luokkahuoneet on muutettu useammaksi pienemmäksi huoneeksi. Yhdessä huoneessa seisoo iloisesti hymyilevä ykkösluokkalainen Elle . Huone on täynnä pienen tytön aarteita. Uudella koululaisella riittää intoa, ehkä jopa enemmän, kuin Verhon koulun vanhoilla oppilailla aikanaan.
–Mä tykkään läksyistä ja mun lempiaine on käsityöt, Elle sanoo hymyillen ja esittelee siistissä pinossa olevia oppikirjojaan.
Maria Vakkuri