Aurajoentien Kulttuuriralli tarjosi kaikkea mahdollista perinteistä porrasmaalaukseen

0
Helmiharmonikat musisoi sunnuntaina Määhärin tilalla. Tilan emäntä Tuija Saura kuvassa oikealla nuottitelineen takana. Kuva: Katriina Reijonen

AURAJOENTIE. Ilo, sisu, historia, virkistäytymismahdollisuudet. Näitä kaikkia teemoja voi bongailla Auraamon julkisivutaideteoksesta, joka sai viikonloppuna Kulttuurirallin yhteydessä nimen Elävä virta.

Edellä luetelluilla sanoilla voisi myös kuvata Aurajoentien Kulttuurirallia, joka tarjoili viikonloppuna 23 kohteen verran nähtävää ja koettavaa. Samaan aikaan järjestetty Pöytyän Elopäivät paisutti ohjelmatarjontaa vielä entisestään.

Kaikkien matkailutien varrella olevien kohteiden kiertäminen yhdessä päivässä olisi vaatinut tukka putkella paikasta paikkaan siirtymistä, mutta onneksi taidetta, kulttuuria ja nähtävyyksiä pursunnut ralli oli kaksipäiväinen.

Kuvataiteilija Minna Vainio kyseli kohteessa 14 eli Auraamon esiintymislavalla poikenneilta ihmisiltä, miten julkisivumaalausta voisi jatkaa rakennuksen toiselle seinälle. Vainion pakeilla pistäytynyt Antti Salin ehdotti eläinteemaa.

Salin pääsi itse kokeilemaan taiteilua spray-maaleilla. Auraamon takapihan esiintymislavaan maalattiin hänen kädenjälkenään liukuvärjätty porras.

–Ihan hauskaa kokeilla, Salin kommentoi ja kertoi jatkavansa matkaa seuraavaksi Oripäähän Villa Villeen eli Syrjämän ateljeehen.

Kuvataiteilija Minna Vainio opasti ensi kertaa spray-maaleilla maalannutta Antti Salinia suihkepullojen saloihin. Kuva: Katriina Reijonen

Musiikkia ja perinteitä

Määhärin tilan riihessä esiteltiin kenttäpostista koostuvaa näyttelyä sekä Sotaveteraaniliiton valokuvanäyttelyä. Kirjadivarissa oli tarjolla pitkä rivi vanhaa kirjallisuutta, maksu suoritettiin omantunnon mukaan.

Perinnetyötä huokuvan tunnelman kruunasi Helmiharmonikoiden musiikkiesitykset, jotka saivat yleisön laulamaan mukana, kunhan kuulijakunta oli ensin saanut syötyä suut tyhjäksi. Olihan paikalla Turun Sotilaskotiyhdistykset munkkikahvila.

–Aloitimme Aurasta Prunkkalan Poikettavasta ja Veräjänkorvalta. Kävimme myös Marttilan tilalla, missä oli AMA:n mopoja. Tämä Määhäri on meille ihan uusi paikka. Vaikuttaa tosi hienolta ja mielenkiintoiselta. Täytyy arvostaa ihmisiä, jotka jaksavat pitää veteraanien asioita yllä, Taina Mäkinen kiitteli.

Tilan emäntä Tuija Saura suitsutti Helmiharmonikoiden lotta-asuisia naishanuristeja. Musiikilla on Sauran mukaan ihmeellinen voima.

–Tiedetään, että musiikki synnyttää vanhuksissa muistoja, mutta musiikin kautta voidaan viedä lapsillekin tietoa sotaperinteen vaalimisesta ja veteraaneista.

Perinnetyö tähtää siihen, ettei itsenäisyyttä puolustaneiden perintöä unohdettaisi. Kulttuurirallin ansiosta iso kourallinen ihmisiä saikin osansa perinnetyön kipinästä. Saura arveli, että lauantaina heidän kohteessaan kävi yli sata ihmistä. Sunnuntai oli hivenen rauhallisempi.

Jatkoa luvassa ensi kesänä

Aurajoentien Kulttuuriralli & Yö oli kävijämäärän perusteella onnistunut tapahtumakokonaisuus. Aurajoentie herää eloon -hankkeen projektikoordinaattori Susanna Ansio kertoo Kulttuurirallin houkutelleen väkeä liikkeelle kumpanakin päivänä.

Ihmiset tutustuivat kohteisiin ajan kanssa ja jäivät mielellään tuttujen kanssa juttelemaan.

–Tämä oli monille sellainen sosiaalinen tapahtuma. Ihan niin moneen kohteeseen ei välttämättä ehditty, mitä alun perin oli ajatus.

Aurajoentietä pitkin pääsi matkaamaan myös linja-autolla. Bussikuljetuksia järjestettiin Turusta ja Oripäästä. Jokaisella vuorolla oli ainakin jokusia kyytiin hyppääjiä, mikä oli Ansion mukaan merkki siitä, että yhteiskyydillekin on tilausta.

Aurajoentien Yö näkyi ainakin Kurjenrahkan kansallispuistossa, ja ehkäpä myös matkailutien yrityksissä.

–Halusimme buustata yöpymismahdollisuuksia ja viedä yrittäjille sitä viestiä, että he voisivat ensi kesänä, kun ihmisiä on taas liikkeellä, tarjota majoitusta sellaisissakin paikoissa, missä majoitusta ei ole ennen ollut tarjolla.

Ansio uskoo, että tapahtuma järjestetään ensi vuonna suurin piirtein samalla kaavalla. Matkailutien kannalta tapahtumat ovat oiva tilaisuus markkinointiin.

–Ihmiset tulevat tielle ilman tapahtumia, mutta ihan selkeästi nämä tapahtumat saavat ihmiset liikkeelle. Tämä oli kesän päätapahtuma, johon oli panostettu ajallisesti ja rahallisesti.
Katriina Reijonen