Kenellä on valta?

0

Vaalien alla on mielenkiintoista pohtia, kenellä on valta ja miten valtaa käytetään. Eri ihmisiltä kysyttäessä vastaukset voivat olla hyvinkin erilaisia. Kunnissa valta voi ihmisten mielestä olla keskittynyt esimerkiksi kunnanhallitukselle, valtuuston enemmistöpuolueelle, puheenjohtajistolle tai vaikkapa yritysmaailmalle. Viranhaltijatkaan eivät ole vallan vallattomia, vaikka eivät asioista varsinaisesti päätäkään. Heillä on asioita valmistellessaan mahdollisuus pyrkiä ohjaamaan päätöksentekoa tiettyyn suuntaan. Halutessaan he pystyvät vähintäänkin jouduttamaan tai jarruttamaan päätöksentekoa.

Vallankäytön suhteen kunnat ovat hyvin erilaisia. Marttila ja Oripää lienevät Auranmaan kunnista niitä, joissa vallankäyttö on tasapuolisinta ja sopuisinta. Ainakin siltä päällisin puolin näyttää. Koskella viranhaltijat ovat nauttineet luottamushenkilöiden luottamusta, toisin kuin on tuntunut olevan Aurassa ainakin päättyvän vaalikauden loppuaikana. Vaalien lähestyminen on näyttänyt käynnistäneen Aurassa melkoisen kädenväännön vallasta.

Auranmaan kunnista Pöytyä painii omassa sarjassaan. Kolmen kuntakeskuksen välillä vallanjako ei ole ollut ongelmatonta. Asiaa ei parantanut kunnanjohtaja, jonka koettiin kahmineen itselleen liikaa valtaa ja käyttäneen valtaansa väärin.

Mediallakin on monen mielestä valtaa, mutta juuri tällä hetkellä valta on kuntalaisilla. Yhden äänen kokoinen valta voi tuntua häviävän pieneltä, mutta se yksikin ääni voi olla ratkaiseva.