Kalevalainen jäsenkorjaaja etsii kivun syyn

0
Hoitaja hoitaa hoitajaa, kun Esa Mustamäki asettuu Seija Talvensaaren hoitopöydälle.

LIETO/Tarvasjoki. Herrasmannilla toimintansa aloittanut hoitola Seeste on kahden kalevalaisen jäsenkorjaajan, Seija Talvensaaren ja Esa Mustamäen hoitola. Seesten erikoisuus on, että koska kalevalaisia jäsenkorjaajia on kaksi ja molemmilla on omat vastaanottohuoneet samassa rakennuksessa, monet pariskunnat tai ystävykset käyvät hoidossa yhtä aikaa.

Molemmilla on takanaan kolmevuotinen koulutus. Seija Talvensaari on hiljattain jäänyt eläkkeelle valtionhallinnosta.

–Hommasin itselleni eläkepäivien ammatin, Talvensaari kertoo. Koska valmistumiseen tarvitaan vähintään 300 dokumentoitua hoitoa, hänen opiskellessaan muun muassa työkaverit valtionhallinnosta toimivat vapaa-ajallaan harjoitusasiakkaina.

Keho tasapainoon

Sekä Talvensaari että Mustamäki ovat innoissaan hoitomuodosta, jonka ydin on päästä vaikuttamaan siihen, mikä kivun aiheuttaa, ei vain hoitaa sen aiheuttamaa oiretta kuten esimerkiksi selkäkipua.

–Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu siihen, että kehon oikea ja vasen puoli saadaan tasapainoon. Lihaskalvojen kireydet avataan ja näin lihakset pääsevät tekemään työtä mihin ne ovat tarkoitettu, Mustamäki tiivistää.

toisin kuin joskus luullaan, kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ei niksautella mitään ja hoito pyritään tekemään kivuttomasti asiakasta kuunnellen. Hoitomuodon nimi juontuu siihen, että kyseessä on perinnehoito, jonka menetelmiä jo Elias Lönnrot kirjasi muistiin toimiessaan piirinlääkärinä.

Kansanlääkintäseura pitää kotisivuillaan rekisteriä koulutuksen käyneistä kalevalaisista jäsenkorjaajista, joita on nykyisin yli 700. Lista löytyy osoitteesta www.kansanlaakintaseura.fi/osaajat

Alku onnettomuudesta

Mustamäen ja Talvensaaren kohdalla kaikki sai alkunsa vuonna 2014 tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

–Peräänajon jälkeen niskani ja selkäni kipeytyivät, mutta kipujen syytä ei löydetty. Apu löytyi lopulta kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, ja kivut poistuivat. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että lantiokorini kääntyi virheasentoon kolarissa aiheuttaen voimakkaat hermokivut, Mustamäki kertoo.

Talvensaari painottaa, että vastakkainasettelua esimerkiksi fysioterapian tai hieronnan kanssa tulisi välttää. Kaikkia hoitomuotoja tarvitaan tuki-ja liikuntaelin vaivoihin. Hänen mukaansa hoitoketju kuitenkin kannattaisi aloittaa kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

Eniten ihmisillä on ongelmia selän ja niska-hartiaseudun kanssa.

–Tuki- ja liikuntaelinten ongelmat johtuvat usein siitä, että ihmiset eivät pidä tarpeeksi huolta kehostaan. Moni ei ole koskaan käynyt edes hierojalla, Mustamäki toteaa.

–Kalevalainen jäsenkorjaushoito on mitä parhain myös ehkäisemään tuki-ja liikuntaelin vaivoja sekä rentouttamaan kehoa ja sopii kaiken ikäisille. Hoito tehdään asiakkaan tarpeiden ja terveydentilan mukaan ottaen huomioon sairaudet ja muut hoidon esteet, Mustamäki kertoo.

Fakta

* Kalevalainen jäsenkorjaus on kansanperinteeseen pohjautuva manuaalinen kehon tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuva pehmytkudoskäsittely. Se on EU-nimisuojattu hoitomuoto, jota päivittää, dokumentoi ja valvoo Kansanlääkintäseura ry (KLS), ja jonka koulutuksesta se vastaa.
* Hoidon lähtökohtana on tuki- ja liikuntaelimistön toimintaketjun epätasapainoon tai virheasentoon joutunut tila, joka voi aiheuttaa lihasten, kalvorakenteiden ja jänteiden kiristymisen kautta kudospaineen kasvua, haitata solujen ja kudosten ravinnon- ja hapensaantia ja aiheuttaa hermopinteitä ja kipua.
* Hoidossa käsitellään tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan liittyvät pehmytkudokset ja nivelet jalkapohjista päälakeen saakka kipua ehdottomasti välttäen.

Lähde: kansanlääkintäseura