PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön maauimalaa pyörittävän Kyrön seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaajalahti on kohtuullisen tyytyväinen menneeseen kesään.
–Kävijöitä oli noin 1400, luvussa on mukana 200 koululaista. Suuri osa uimareista kävi jo kesäkuussa, heinäkuu oli aika hiljainen, Kaajalahti kertoo.
Oman lisänsä uimalan kesään toi korona, minkä vuoksi saunat avattiin vasta heinäkuun puolella. Itse uimala päästiin avaamaan 13.6.
Talvikaudella uinteja järjestetään tiistaisin ja silloin lämpiää myös sauna. Kuluvan viikon tiistaina uimareita oli 24.
Lisäksi Loimaan talviuimarit harjoittelevat Kyrössä tulevalla talvikaudella.
–Marko Isomaa Loimaan talviuimareista tulee ensi kesänä pitämään myös uintitekniikkakoulua Kyröön, Kaajalahti kertoo.
Kyläyhdistyksen kassa on sen verran kohtuullisessa kunnossa, että Kaajalahti uskaltaa luvata uimalan aukeavan myös ensi kesänä.
–Kunta maksoi vesilaskun, muuta kulut ovat menneet kyläyhdistyksen piikkiin. Ensi vuonna suunnitelmissa on hakea Leader-rahaa aurinkopaneelien rakentamiseksi, Kaajalahti kertoo.
Muitakin suunnitelmia on, muun muassa kesäkonsertti ensi kesäksi. Neuvottelut vähän nimekkäämmän esiintyjän hankkimiseksi ovat jo käynnissä.