PÖYTYÄ/Auvainen. Muutaman vuoden Auvaisissa asuneella Oona Mäkiniemellä oli taloa etsiessä vähän toisenlaiset kriteerit kuin yleensä. Lähistöltä piti löytyä paljon hyviä hiekkateitä. Talo löytyi Auvaisista. Kotipihasta kun lähtee seikkailemaan, voi kierrellä kolmisenkymmentä kilometriä hiekkateitä pitkin.
Hiekkateitä tarvitsevat Mäkiniemen kymmenen siperianhuskyä, joilla kisataan valjakkokisoissa. Lunta ei ole Pöytyällä viime vuosina juuri näkynyt, joten on pitänyt treenata kärryllä tai mönkijän avustuksella. Ongelma on tien kovuus. Tassuihin tarvitaan tossut. Jos tienpinta on talvisin jäässä, treenitaukoa ei voi välttää.
Valjakkokisoissa on eri pituisia matkoja ja erikokoisia valjakoita. Mäkiniemi kisaa lähinnä keskipitkillä matkoilla. Monipäiväisten kisojen päivämatkat ovat 20-30 kilometriä.
Ystävälliset naapurit
Naapurit ovat suhtautuneet vähän toisenlaisiin kulkijoihin hyväntahtoisella uteliaisuudella.
–Moni on kysellyt, että pääseekö kyytiin. Olen sanonut, että pääsee.
Naapurisopua edistää varmasti sekin, että siperianhusky haukkuu vain harvoin, vaikka välillä uliseekin.
Tulevaisuudessa Mäkiniemellä on tarkoitus tarjota huskeillaan pienimuotoisesti kelkkasafareita, sillä erilaiset elämykselliset vapaa-ajanviettotavat ovat kovassa nousussa. Toinen rakenteilla oleva asia on koirahoitola.
–Tarkoitus on tarjota palvelua lähinnä itsemme kaltaisille ihmisille, joilla on useampia koiria, Mäkiniemi sanoo. Valjakkoharrastus on yleistynyt ja Mäkiniemi kertoo tietävänsä jo pelkästään Turun alueelta kolmisenkymmentä harrastajaa. Yleensä harrastajilla on yhdestä neljään koiraa. Kymmenen koiran lauma, jollainen Mäkiniemellä on, on harvinaisuus.
Koirien ruokinnasta on paljon erilaisia mielipiteitä. Mitä koira-alan ammattilaisen ja aktiivisen harrastajan omat koirat syövät?
–Syötän koirille kuivaruokaa ja lisäksi tuoreruokaa, Mäkiniemi kertoo ja lisää ettei hänellä ole mitään barffaamista eli raakaruuan käyttöä vastaan, mutta on itse kokenut helpommaksi kuivaruoka–tuoreruoka-yhdistelmän.
Yrittäjyydestä totta
Liviassa ensin eläintenhoitajaksi ja sen jälkeen klinikkaeläinhoitajaksi opiskellut Oona Mäkiniemi ehti olla palkkatöissä viitisen vuotta ennen kuin perusti viime vuoden marraskuussa koirahoitola Hukanhuoman.
–Olen aina haaveillut koira-alan yrityksestä. Kun opiskelin koirahierojaksi Vesilahdella, asia alkoi konkretisoitua, Mäkiniemi kertoo.
Hän haki ensin yritykselle paikkaa lähempää omaa kotiaan, mutta lopulta yrityksen paikaksi tuli Raisio.
Koirahieronnan lisäksi yritys tarjoaa muun muassa koirien vesiterapiaa ja laserterapiaa.
–Koronasta huolimatta yritys on lähtenyt hyvin liikkeelle. Starttirahasta oli iso apu, Mäkiniemi kertoo.