AURANMAA. Kirjastojen käyttö lisääntyi Pöytyällä ja Aurassa viime vuonna. Auran ja Pöytyän kirjastotoimenjohtaja Laila Uusitalo toteaa kirjastojen käytön olleen kasvussa omatoimikirjastojen perustamisesta lähtien.
–Kyrössä lainat kasvoivat noin 11 prosenttia ja Riihikoskellakin lähes 8 prosenttia. Yläneellä oli pientä, 2 prosentin kasvua lainoissa. Suunta on sielläkin ollut jatkuvasti kasvava. Vuoteen 2016 verrattuna Yläneen lainamäärät ovat kasvaneet jopa 10,6 prosenttia, Uusitalo kertoo.
Yläneelle omatoimikirjasto tuli vuoden 2016 lopulla, Kyrössä ja Riihikoskella viime vuosi oli omatoimikirjastolle ensimmäinen kokonainen.
Pöytyällä kokonaislainaus kasvoi vuoden takaisesta 9100 lainalla. Viime vuonna Pöytyän kirjastoista tehtiin yhteensä 132 354 lainaa. Myös fyysisten käyntien määrä on lisääntynyt. Viime vuonna kirjattiin yhteensä 73 250 käyntiä ja lainaajia oli 2752.
–Vuosina 2018–2019 kasvu oli yli 5 000 käyntiä, Uusitalo kertoo.
–Omatoimikirjasto antaa asiakkaalle mahdollisuuden käyttää kirjastoa oman aikataulunsa mukaan, eikä kirjaston aukioloa tarvitse juuri tarkistaa ennen sinne lähtöä, mikä varmasti lisää poikkeamisia ilman etukäteissuunnittelua, hän miettii.
Erittäin merkittävänä Uusitalo pitää, että samanaikaisesti myös verkkokirjaston käynnit ovat olleet kasvussa.
–Koska asiakas pystyy hoitamaan verkkokirjastossa kirjastomaksuja, lainojen uusimisia ja varauksia, tämän luulisi tarkoittavan fyysisten käyntien vähenemistä. Tästä huolimatta fyysiset käynnit ovat kasvaneet.
Aurassa kirjaston kävijöiden määrää on Uudentalon mukaan kasvattanut se, että koululaiset oleskelevat kirjastolla ennen koulupäivää ja sen jälkeen.
–Myös lehdenlukijoita on ehkä enemmän kuin ennen ja lehtiä pääsee nyt lukemaan myös viikonloppuisin.
Lisäksi viime vuonna Auran kirjaston kävijämäärää kasvatti ennakkoäänestyspaikkana toimiminen. Käyntejä kirjattiin 68 669 ja lainoja 73 653. Lainaajia oli 1733.
E-aineistolainojen määrä on Uudentalon mukaan lisääntynyt vähitellen.
–Koronan vuoksi opitut uudet käyttäytymismallit lisännevät jatkossakin e-aineiston käyttöä.
Kirjavinkkarin puute näkyy
Marttilassa kokonaislainaus laski hieman edellisestä vuodesta, mutta lainaajien ja käyntien määrä lisääntyi. Lainoja kirjattiin viime vuonna 34 897 ja käyntejä 20 377. Lainaajia oli 746.
–Kirjalainat ovat pysyneet suurin piirtein samalla tasolla, mutta av-aineiston ja lehtien lainaus on laskenut. Elokuvien lainauksen lasku johtunee suoratoistopalveluista, lehtiä luetaan nyt enemmän kirjastossa, eikä lainata kotiin, kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen sanoo.
–Kävijämäärän kasvuun vaikuttavat osaltaan meidän lukuisat luennot ja tapahtumat, hän lisää.
Kosken kirjastossa sekä laina- että käyntimäärät laskivat mutta lainaajien määrä kasvoi. Lainoja kirjattiin 38 350, mikä on noin 6000 edellisvuotta vähemmän. Käyntejä puolestaan oli 27 141, mikä on noin 1300 vähemmän. Lainaajia oli 1053.
–Yksi suuri syy laina- ja käyntimäärien laskuun on, että superhyvä ja superinnostava kirjavinkkarimme on hoitovapaalla, joten meillä ei ole ollut vinkkauksia, kirjastotoimenjohtaja Outi Källvik sanoo.
Oripäässä lainojen ja lainaajien määrä laski hieman, mutta käyntien määrä kasvoi. Lainoja kirjattiin 14 143 ja käyntejä 7497. Lainaajia oli 335.